Dynasty tietopalvelu
Suonenjoen kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://www.suonenjoki.info:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://www.suonenjoki.info:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 17


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 21 Liite 21STRATEGIA 2026-2029_KH_20.4.2026
(pdf 2.71 mb)

Kokousasian teksti

 

Suonenjoen kaupungin kuntastrategian 2026-2029 hyväksyminen

 

Kaupunginhallitus 20.04.2026 § 77 

 

 

Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen, p. 044 758 1403 ja hallintojohtaja Raija Rantanen, p. 044 744 2933

 

Kuntalain 37 § mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta. Kuntastrategia päivitetään kuntalain mukaan vähintään kerran valtuustokaudessa.

 

Strategia sisältää toiminta-ajatuksen, arvot, vision ja strategiset tavoitteet.

 

Suonenjoen kaupungin toiminta-ajatus on kuntalain mukaisesti edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa, sekä järjestää kaupungin palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla.

 

Suonenjoen kaupungin arvopohja perustuu Rohkeuteen, Asiakaslähtöisyyteen, Yhteistyöhön ja Vastuullisuuteen.

 

  • Katsomme rohkeasti tulevaisuuteen ja uudistamme toimintatapojamme sekä organisaatiomme kulttuuria.

  • Toimimme asiakaslähtöisesti kaikissa palveluissamme ja pidämme huolta niin asukkaistamme kuin vierailijoistammekin. Kannustamme kaikkia yhteiseen osallistumiseen.

  • Teemme aktiivisesti yhteistyötä eri foorumeilla Suonenjoen ja laajemman yhteisen alueen parhaaksi.

  • Teemme vastuullisia ratkaisuja vaikeissakin paikoissa

 

Suonenjoen kaupungin Visiona on, että Vuonna 2030 Suonenjoki on elinvoimainen, yhteisöllinen ja arjessaan hyvinvoiva kaupunki. Yritysten toimintaedellytykset ovat vahvat, uusia työpaikkoja on syntynyt ja uudet asukkaat ovat löytäneet kaupungista pysyvän kodin. Nuoret palaavat Suonenjoelle, koska elämänlaatu on täällä hyvä.

 

Luottamus ja osallisuus näkyvät kaupungin arjessa: päätöksiä tehdään avoimesti, ja kuntalaiset osallistuvat aktiivisesti yhteiseen kehittämiseen. Kaupunkikuva on uudistunut, keskustasta on tullut viihtyisä ja elävä kohtaamispaikka, ja liikenneyhteydet toimivat sujuvasti. Suonenjoki on paikka, jonne tullaan mielellään myös vierailemaan muualta.

 

Suonenjoen mansikkakaupunkibrändi kuvastaa elävää ja ylpeää yhteisöä, joka on tehnyt inhimillisestä mittakaavasta vahvuutensa. Sillä kun elämä maistuu mansikalta, tietää olevansa oikeassa paikassa. Suonenjoella.

 

Yllä kuvattu visio kiteytetään muotoon Suonenjoki – muu maa mustikka. Visio viestii ylpeyttä kotiseudusta ja paikallisesta identiteetistä. Suonenjoki on se oikea, aito ja paras paikka. Täällä on aitoutta, lämpöä ja yhteisöllisyyttä, joita muualla ei ole aivan samassa muodossa.

 

Kuntien toimintaympäristö on muuttunut viime vuosikymmeninä ja tulee edelleen kiihtyvällä vauhdilla muuttumaan. Suurin tulevaisuuden muutostekijä on väestön väheneminen ja ikääntyminen. Suonenjoen kaupungin kuntastrategiassa vastataan valtuustokauden suurimpiin haasteisiin älykkään sopeutumisen kautta.

 

Älykäs sopeutuminen toimintaympäristön muutoksiin tarkoittaa mm:

  • Ymmärrystä asiakkaiden palvelutarpeista

  • Palveluiden määrällistä ja laadullista mitoittamista palvelutarpeiden mukaisesti

  • Kustannustehokkaimman järjestämistavan valintaa palveluiden tuottamiseksi

  • Tilatehokkuuden kehittämistä; tilojen käyttö muuttuvien palvelutarpeiden mukaisesti sekä luopuminen tarpeettomista tiloista

  • Koko konsernikokonaisuuden ohjaamista

  • Omien vahvuuksien hyödyntämistä viestinnässä

  • Uusien innovaatioiden hyödyntämistä toimintojen kehittämisessä

  • Kestävän kehityksen periaatteiden mukaista toimintaa

 

Suonenjoen kaupungin uusi kuntastrategia antaa elinvoimalupauksen edistää yritystemme toimintaedellytyksiä ja työllisyyttä. Strategia edistää asukkaidemme hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Lisäksi kaupungin palvelut kehittyvät asiakaslähtöisesti ja kaupunkikonsernin talous vahvistuu.

 

Liitteenä Suonenjoen kaupungin kuntastrategia 2026-2029.

Ehdotus

Kaupunginjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus päättää esittää liitteenä olevan Suonenjoen kaupungin kuntastrategian 2026-2029 edelleen
valtuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Kaupunginvaltuusto 27.04.2026 § 17  

15/00.01.02.00/2024  

 

Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen, p. 044 758 1403 ja hallintojohtaja Raija Rantanen, p. 044 744 2933

 

Ehdotus

Kaupunginhallitus esittää liitteenä olevan Suonenjoen kaupungin kuntastrategian 2026-2029 valtuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.