RSS-linkki
Kokousasiat:http://www.suonenjoki.info:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 10
Eron myöntäminen Marja Matilaiselle eri luottamustehtävistä ja jäsenen valitseminen hänen tilalleen
Kaupunginhallitus 20.04.2026 § 72
Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen, p. 044 758 1403
Marja Matilainen pyytää eroa 28.3.2026 päivätyllä viestillään kaikista hänelle päätetyistä kunnallisista luottamustehtävistä sekä valtuuston jäsenyydestä. Eropyynnön perusteena on henkilökohtaiset syyt.
Marja Matilainen on kaupunginvaltuutettu ja lisäksi valtuusto on 16.6.2025 valinnut hänet vuosiksi 2025-2029 seuraaviin luottamustehtäviin:
- Tekninen lautakunta, jäsen
Vaalikelpoisuus
a) Yleinen vaalikelpoisuus
Yleisestä vaalikelpoisuudesta kunnan luottamustoimiin säädetään KuntaL 71 §:ssä:
Vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:
1. jonka kotikunta kyseinen kunta on;
2. jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kunnallisvaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
3. joka ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.
Vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1. asianomaisen lautakunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö:
2. henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa; eikä
3. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa toimielimessä tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Vaalikelpoinen valtuustoon eikä näin myöskään lautakuntaan ole KuntaL 72 §:n mukaan:
1. valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvonta tehtäviä;
2. kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;
3. kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön; eikä
4. kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön.
Tasa-arvolaki
Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Kunnallisten toimielinten valintaa koskee Tasa-arvoL 4.2 §, jonka mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Lain mukaisen kiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta.
Jos toimielimen kokoonpano ei ole Tasa-arvoL 4.2 §:n mukainen, vaali on toimitettava uudelleen.
Kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö.
Ero luottamustoimesta
Kuntalain 70 §:n 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.
Ehdotus
Kaupunginjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus esittää
kaupunginvaltuustolle, että valtuusto
1. Myöntää Marja Matilaiselle eron edellä mainituista luottamustehtävistä. Ero luottamustehtävistä astuu voimaan välittömästi.
2. Toteaa, että Marja Matilaisen tilalle varsinaiseksi valtuutetuksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi tulee varavaltuutettu Johanna Tapaninen.
3. Valitsee Marja Matilaisen tilalle jäsenen tekniseen lautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Kaupunginvaltuusto 27.04.2026 § 10
207/00.00.01.01/2024
Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen, p. 044 758 1403
Ehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto
1. Myöntää Marja Matilaiselle eron edellä mainituista luottamustehtävistä. Ero luottamustehtävistä astuu voimaan välittömästi.
2. Toteaa, että Marja Matilaisen tilalle varsinaiseksi valtuutetuksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi tulee varavaltuutettu Johanna Tapaninen.
3. Valitsee Marja Matilaisen tilalle jäsenen tekniseen lautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Päätös
Valtuusto myönsi Marja Matilaiselle eron luottamustehtävistä Suonenjoen kaupunginvaltuustosta sekä teknisestä lautakunnasta.
Valtuusto totesi, että Marja Matilaisen tilalle varsinaiseksi valtuutetuksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi tulee varavaltuutettu Johanna Tapaninen.
Valtuusto valitsi Marja Matilaisen tilalle jäseneksi tekniseen lautakuntaan jäljellä olevaksi kaudeksi Johanna Tapanisen.