RSS-linkki
Kokousasiat:http://www.suonenjoki.info:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Esityslista 21.09.2026/Asianro 37
Toimenpidealoite / Suonenjoen kaupungin pysäköinnin ABC
Kaupunginhallitus 29.06.2026 § 135
Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen, p. 044 758 1403
Valtuutettu Pia Pentikäinen on jättänyt 15.6.2026 toimenpidealoitteen kaupunginvaltuuston (15.6.2026 § 26) käsittelemän perussuomalaisten Suonenjoen valtuustoryhmän Asukasystävällinen Suonenjoki valtuustoaloitteen yhteyteen.
Suonenjoen kaupungin hallintosäännön mukaisesti tehtyään käsiteltävänä olevassa asiassa päätöksen valtuusto voi hyväksyä kaupunginhallitukselle osoitettavan toimenpidealoitteen, jonka tulee liittyä käsiteltävä olevaan asiaan ja joka ei osaa olla ristiriidassa valtuuston päätöksen kanssa eikä muuttaa tai laajentaa sitä. Toimenpidealoite tulee toimittaa kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle tai pöytäkirjanpitäjälle kirjallisena.
Jätetty toimenpidealoite on toimitettu kirjallisena puheenjohtajalle ja se on kirjattuna kaupunginvaltuuston (15.6.2026 § 26) tekemän päätöksen yhteyteen. Toimenpidealoite hyväksyttiin yksimielisesti valtuustossa.
Toimenpidealoitteessa esitetään, että kaupungin tekninen osasto tekee "Suonenjoen kaupungin pysäköinnin ABC" tms. missä kerrottaisiin mitä, missä ja miksi.
Pysäköinti, sen periaatteet, alueet ja sen valvonta sekä sanktiot pitää päättää valtuustotasolla teknisen esityksen pohjalta. Kuntalaisilla ja kävijöillä pitää olla mahdollisuus tutustua mihin Suonenjoella perustuu pysäköinti ja sen valvonta. Tällaista päätöstä pyydettiin jo silloin kun päätettiin aloittaa pysäköinninvalvonta.
Ehdotus
Kaupunginjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus esittää tekniselle lautakunnalle valmisteltavaksi ja toteutettavaksi tiiviin ja selkeän Suonenjoen kaupungin pysäköinnin ”ABC-dokumentin”, missä tuodaan esiin Suonenjoen kaupungin pysäköinnin ja pysäköinnin valvonnan keskeiset periaatteet ja linjaukset.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Tekninen lautakunta 05.08.2026 § 64
Valmistelija: tekninen johtaja Kimmo Hälinen, puh. 0400 377 761
Tekniset palvelut on koostanut kaupunginhallituksen esityksen mukaisen Pysäköinnin ABC- dokumentin, jossa on tiiviisti kirjattu pysäköinnin kehittämiseen liittyviä reunaehtoja ja kehittämisajatuksia, sekä pysäköinninvalvonnan periaatteita.
Dokumenttia täydentää erillinen ”Hyvä tietää pysäköinnistä”- dokumentti. Dokumentin tarkoitus on lisätä yleistietoa pysäköintiin liittyen, sillä osa virheellisestä pysäköinnistä johtuu tiedon puutteesta. Tällöin virhemaksun saaminen koetaan erityisen harmillisena. Tekniset palvelut kehittää pysäköinnin olosuhteita jatkuvasti ja siinä kehitystyössä on tarpeen kuntalaisilta saadut rakentavat palautteet.
Liitteinä Pysäköinninvalvonnan ABC ja Yleistietoa pysäköinnistä.
Ehdotus
Tekninen johtaja ehdottaa, että lautakunta hyväksyy teknisten palveluiden laatiman Pysäköinnin ABC -dokumentin vastauksena kaupunginhallituksen toimenpidealoitteeseen sekä esittää sen edelleen kaupunginhallitukselle.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Samalla lautakunta toteaa, että asiakirja on jatkuvasti päivittyvä dokumentti.
Kaupunginhallitus 24.08.2026 § 144
Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen, p. 044 758 1403
Ehdotus
Kaupunginjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus merkitsee teknisen lautakunnan hyväksymät ja liitteenä olevat Suonenjoen kaupungin pysäköinnin ABC ja Hyvä tietää pysäköinnistä Suonenjoella dokumentit tietoonsa saatetuksi ja esittää toimenpidealoitteen toteutuksen edelleen valtuustolle tiedoksi.
Päätös
Asiasta käydyn keskustelun aikana kaupunginhallituksen jäsen Tatu Laine esitti, että asia jätetään pöydälle. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juha Vehviläinen, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Timo Lahtinen sekä kaupunginhallituksen jäsen Pirjo Backman kannattivat tehtyä esitystä.
Koska keskustelun kuluessa oli tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja totesi, että asian ratkaisemiseksi on suoritettava äänestys.
Puheenjohtaja esitti, että äänestys suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä ja siten, että ne, jotka kannattavat Tatu Laineen tekemään esitystä, vastaavat JAA ja ne jotka kannattavat pohjaesitystä, vastaavat EI.
Äänestystapa- ja äänestysjärjestys hyväksyttiin.
Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä Tatu Laineen tekemää esitystä kannatti 4 kaupunginhallituksen jäsentä ja alkuperäistä päätösehdotusta kannatti 5 kaupunginhallituksen jäsentä.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksen ja ilmoitti pohjaehdotuksen tulleen päätökseksi.
Asiasta käyty nimenhuutoäänestys kirjataan erilliseen äänestyspöytäkirjaan, joka on kokouspöytäkirjan liitteenä.
Kaupunginvaltuusto 21.09.2026
408/08.00.00/2025
Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen, p. 044 758 1403
Ehdotus
Kaupunginhallitus esittää toimenpidealoitteen toteutuksen valtuustolle tiedoksi.
Päätös