RSS-linkki
Kokousasiat:http://www.suonenjoki.info:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://www.suonenjoki.info:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 38
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tilintarkastuskertomus vuodelta 2022
Tarkastuslautakunta 30.05.2023 § 38
176/02.02.01/2023
Tilintarkastajien on kuntalain 125 §:n mukaan annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset.
Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielinten jäsenille ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.
Suonenjoen kaupungin tilintarkastajana toimii tilintarkastusyhteisö TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy ja vastuunalaisena tilintarkastajana JHT, KHT Joni Tuomainen. Tilintarkastaja esittelee tilintarkastuskertomuksen tilikaudesta 2022 tarkastuslautakunnalle.
Ehdotus Tarkastuslautakunta
- merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2022
- esittää valtuustolle, että tilintarkastuskertomus vuodelta 2022 merkitään tiedoksi
- esittää valtuustolle, että valtuusto myöntää vastuuvapauden vuoden 2022 osalta Suonenjoen kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille.
Päätös Tarkastuslautakunta
- merkitsi tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2022