RSS-linkki
Kokousasiat:http://www.suonenjoki.info:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://www.suonenjoki.info:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 19.09.2023/Pykälä 60
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Perusopetuksen koulujen vuosisuunnitelmat lukuvuodeksi 2023-2024
Kasvun ja oppimisen lautakunta 19.09.2023 § 60
260/12.00.01.00/2023
Valmistelija: kasvun ja oppimisen johtaja Anne Lahtivirta, p. 044 4806048
Perusopetusasetuksen 9§:n mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista, opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.
Suonenjoen kaupungin hallintosäännön 52§:n mukaan kasvun ja oppimisen lautakunta päättää varhaiskasvatuksen sekä esi-, perus- ja lukio-opetuksen opetussuunnitelmista ja niihin liittyvistä vuosittaisista suunnitelmista.
Esityslistan liitteinä ovat Yhtenäiskoulun sekä Sammalselän, Lempyyn ja Iisveden koulujen vuosisuunnitelmat lukuvuodeksi 2023-2024.
Ehdotus Kasvun ja oppimisen johtaja ehdottaa, että lautakunta päättää hyväksyä liitteinä olevat perusopetuksen koulujen vuosisuunnitelmat lukuvuodeksi 2023-2024.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |