RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaos
Pöytäkirja 07.06.2024/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Pedagogisen informaatikon toimen perustaminen
Henkilöstöjaos 07.06.2024 § 15
173/01.00.00/2024
Valmistelija: henkilöstöpäällikkö Anna-Maija Mononen, p. 044 480 6017.
Suonenjoen kaupungin hallintosäännön mukaan henkilöstöjaos päättää henkilöstösuunnitelmien hyväksymisestä.
Hyvivoinnin- ja vapaaajanpäällikkö on esittänyt henkilöstösuunnitelman tarkastelemista kirjastotyön osalta.
Hyvinvoinnin ja vapaa-ajanpalveluiden alueella on henkilöstösuunnitelmassa kolme kirjastovirkailijan tointa, joista yksi on täytetty kokoaikaisena ja kaksi osa-aikaisena. Kokoaikaiselle kirjastovirkailijalle on osittain kokoaikaisuudesta ja osittain osaamisesta johtuen kertynyt laajempi työnkuva kuin muille kirjastovirkailijoille. Osa työtehtävistä on perinteisen kirjastovirkailijan tehtävien ulkopuolella. Työnkuva muistuttaa nykyään enemmän informaatikon nimikkeellä toimivien työnkuvaa.
Pedagoginen informaatikko toimii kirjaston lasten- ja nuortenosastojen vastaavana, ja hänen tehtäviinsä kuuluu lasten ja nuorten kirjastotyön koordinointi koko kunnan alueella niin kirjaston sisällä kuin muiden lasten ja nuorten parissa toimivien tahojen välillä. Informaatikko vastaa kirjastonkäytön opastuksista, tapahtumista ja sidosryhmäyhteistyöstä. Pedagoginen informaatikko vastaa toiminnan suunnittelusta ja kehittämisestä.
Kirjastovirkailijan tehtävässä työskentelevä työntekijä siirrettäsiiin perustettavaan pedagogisen informaatiokon tehtävään. Kirjastovirkailijan tehtävässä työskentelevää työntekijää on kuultu 20.5.2024 kirjastovirkailijan tehtävän lakkauttamisesta, pedagogisen informaatikon tehtävän perustamisesta ja hänen siirtämisestä pedagogisen informaatikon tehtävään. Työntekijä ilmoitti, että hän ei vastusta työnantajan suunnitelmaa.
Muutosta esitetään toteutettavaksi 1.7.2024 alkaen.
Ehdotus Henkilöstöpäällikkö ehdottaa, että henkilöstöjaos päättää:
- lakkauttaa kirjastovirkailijan toimen 1.7.2024 alkaen,
- perustaa pedagogisen informaatikon toimen 1.7.2024 alkaen, ja
- päivittää hyvinvoinnin ja vapaa-ajan palveluiden henkilöstösuunnitelman tältä osin, sekä
- siirtää lakkautettavan kirjastovirkailijan vakinaisen tehtävän hoitajan perustettavaan pedagogiseen informaatiokon toimeen
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |