Dynasty tietopalvelu Haku RSS Suonenjoen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.08.2024/Pykälä 184

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Kuntaosuuden varaaminen kaavoittajan pätevöitymiskoulutukseen / Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Kaupunginhallitus 26.08.2024 § 184  

243/01.03.01/2024  

 

Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen, p. 044 7581403

 

Tuoreet Kuntaliiton ja Ympäristöministeriön selvitykset ovat nostaneet esille kuntasektoria koskevan osaajapulan erilaisissa kaavoitukseen liittyvissä tehtävissä. Savonia-ammattikorkeakoulu on käynyt asiasta myös keskustelua Kuopion, Varkauden, Iisalmen, Siilinjärven ja Suonenjoen kaavoituksesta vastaavien tahojen kanssa, jotka ovat osaltaan vahvistaneet valtakunnallisen osaajapulan näkyvän nyt ja lähitulevaisuudessa myös Pohjois-Savossa. Savonia-ammattikorkeakoulu on yhteistyössä kartoittanut vaihtoehtoja kaavoittajan pätevyyteen tähtäävän opintokokonaisuuden toteuttamiseksi, jonka pohjalta Savonia-ammattikorkeakoulu on jättänyt koulutuksen mahdollistavan ESR-hankehakemuksen Pohjois-Savon ELY-keskukselle. Suunniteltu koulutus voitaisiin aloittaa jo tammikuussa 2025.

 

Suunnitteilla olevan koulutus on laajuudeltaan 60 opintopistettä ja se on suunniteltu toteutettavaksi 1,5 vuoden aikana siten, että koulutus alkaisi tammikuussa 2025 ja päättyisi toukokuussa 2026. Koulutus on monimuotokoulutus eli se on suunniteltu suoritettavaksi työn ohessa. Lähiopetuspäiviä on suunniteltu kalenterivuoden aikana olevan enintään 10 päivää. Koulutuksen kohderyhmä on Pohjois-Savon kuntien teknisen toimen henkilöstö, jolla on rakennusinsinöörin, maanmittausinsinöörin, rakennusarkkitehdin tai muu vastaava tutkinto. Koulutukseen voidaan ottaa enintään 30 henkilöä. Koulutukselle haetaan FISEn hyväksyntää pätevyyksissä hyödynnettäväksi täydennys- ja pätevöitymiskoulutukseksi.

 

Koulutus on osallistujille maksuton. Koulutuksen toteutuminen edellyttää myönteistä rahoituspäätöstä.

 

Rahoittajalta on saatu tieto, että koulutuksen järjestäminen tulee saamaan rahoituksen. Tämä tarkoittaa sitä, että koulutus pystytään aloittamaan suunnitelmien mukaan tammikuussa 2025. Savonia-ammattikorkeakoulu tulee lähiaikoina olemaan yhteydessä kaikkiin Pohjois-Savon kuntiin ja infoamme tarkemmin koulutuksen aloituksesta ja siitä, kuinka koulutukseen voi osallistua.

 

Suonenjoen kaupungille esitetään koulutuksen osalta 2.000 euron suuruista omarahoitusosuutta. Omarahoitukseen osallistuminen ei ole ehto koulutukseen osallistumiseen, mutta omarahoitukseen osallistuneille kunnille annetaan siinä suhteessa etua, että näiden osalta kartoitetaan ensiksi koulutukseen osallistuvat ja jäljelle jäävät paikat täytetään sen jälkeen.
 

Ehdotus Kaupunginjohtaja ehdottaa, että Suonenjoen kaupunginhallitus päättää, että Suonenjoen kaupunki osallistuu enintään 2.000 euron suuruiselle omarahoitusosuudella Savonia-ammattikorkeakoulun järjestämän kaavoittajan pätevöitymiskoulutuksen tukemiseen.

Kaupunginhallitus tiedostaa, että omarahoitukseen osallistuminen ei ole ehto koulutukseen osallistumiseen. Omarahoitusosuus esitetään varattavaksi vuoden 2025 talousarvioon.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa