Dynasty tietopalvelu Haku RSS Suonenjoen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 08.10.2024/Pykälä 73

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Selvityksen antaminen / Arviointikertomus vuodelta 2023

 

Kaupunginhallitus 01.07.2024 § 163 

 

 

Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen, p. 044 758 1403

 

Tarkastuslautakunta on jättänyt 28.5.2024 liitteen mukaisen arviointikertomuksen vuodelta 2023. Tarkastuslautakunnan esityksen mukaisesti kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 17.6.2024 §35 ottanut arviointikertomuksen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi ja todennut tiedokseen saatetuksi.

 

Arviointikertomus sisältää viisi (5) tarkastuslautakunnan kysymystä kaupunginhallitukselle. Kysymykset kohdentuvat erityisesti pysäköinnin valvontaan ja koulutoimeen:

 

  1. Teknisen lautakunnan aloitteesta vuonna 2022 on päätetty aloittaa pysäköinnin valvontaa koskevan luvan hakemisen valmistelun ja neuvottelut pysäköinnin valvonnan yhteistyössä Kuopion kanssa sekä perustaa Aluehallintoviraston luvalla perustaa pysäköinnintarkastajan ja osa-aikaisen pysäköinninvalvojan virat. Kaupunginhallituksessa äänestyksen jälkeen hallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että teknisille palveluille annetaan suostumuksen hakea Aluehallintovirastolta lupaa kunnallisen pysäköinninvalvonnan harjoittamiseen.

 

Pysäköinninvalvonta voidaan ostaa Kuopion pysäköinnintarkastajien valvontapalvelut, pysäköinninvalvonnan kansliapalveluiden hoitamisen ja tarvittaessa pysäköinnin valvojan palvelut. Pysäköinninvalvonnan harjoittamisen kustannusvaikutuksista todetaan, että siitä voi tulla kunnalle tuloja tai ainakin valvontakustannukset saataisiin katettua valvonnasta saatavilla tuloilla. Valvontaa on toteutettu kokonainen vuosi 2023. Kuinka paljon vuoden aikana saatiin tuloja ja kuinka paljon se aiheutti kaupungille menoja? Kuinka toiminta jatkuu vuonna 2024?

 

  1. Oppilashuollon ohjausryhmä on tehnyt moniammatillista yhteistyötä hallintokuntien edustajien kanssa suunnittelussa ja kehittämisessä sekä käytännön toiminnassa vuoden 2023 aikana. Varhaiskasvatuksessa on panostettava palveluiden järjestämiseen ja tiedottamiseen sekä erityisopetusjärjestelyihin. Suonenjoelle on saapunut useita ukrainalaisia lapsia ja nuoria, jotka opiskelevat valmentavassa opetuksessa. Opiskelijoille tarjotaan toisena kielenä S2-opetusta. Kuinka S-2- opetus on Suonenjoella järjestetty perusopetuksessa ja lukiossa? Esiopetuksen opettajien, koulupsykologien, kuraattorien saaminen on ollut haasteellista: Kuinka moniammatillinen yhteistyö on Suonenjoen koulutoimessa järjestynyt ja onnistunut?

 

  1. Kaupunginvaltuusto on tehnyt päätöksen Sammalselän koulun lakkauttamisesta ja oppivelvollisten siirtämisestä Yhtenäiskouluun 1.8.2025 alkaen sekä siirtää Iisveden sekä Lempyyn koulujen 5-6 luokkien oppilaat 1.8.2024 Yhtenäiskouluun. Siirtoa on kasvun ja oppimisen lautakunta perustellut kestävän kuntatalouden pitkäntähtäimen suunnitelmalla vv. 2022-25 sekä vähäisellä syntyvyydellä ja oppilasennusteilla. Suonenjoen koulujen oppilasmäärä oli v. 2022 630 oppilasta ja vuonna 2023 674 oppilasta (lisäystä 44 oppilasta). Lukion opiskelijamäärä osoittaa samalta ajalta kasvua 8 oppilasta. Lukuvuonna 2030-2031 ennusteen mukaan oppilaita on 445 eli seitsemän seuraavan vuoden aikana oppilaita vähenee ennusteen mukaan 38/ vuosi (kaksi perusopetusryhmää). Oppilasmäärä aiheuttaa sopeuttamista varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa sekä useiden virkojen lakkauttamisen. Julkisuudessa ei ole ollut tietoa kuinka paljon ko. siirrot tuovat säästöä kaupungille sekä kuinka monta virkaa ja tointa lakkaa koulutoimessa ja varhaiskasvatuksessa? Mihin tilastoon oppilasennusteet perustuvat? Nykyisen Sammalselän koulun lakkaaminen 1.8.2025 jättää koulutilat tyhjilleen. Koulun uusiokäyttö tarvitsee ennen uutta vuokralaista saneerauksen, jolle tulee olemaan jonkinlainen hintalappu. Mihin käyttöön kaupunki aikoo tilat tulevaisuudessa vuokrata/ myydä ja mikä on saneerauksen arvioitu kustannus ja kustannusarvio?

 

  1. Kasvun ja oppimisen lautakunta on pitänyt 21.3.2023 kokouksen klo 17.00-19.30. Kokouksen pöytäkirjassa on §17 kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä §18 pöytäkirjan tarkastajien valinta. Pöytäkirjan pykälässä puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi, mutta ei päätösvaltaiseksi. Miksi kokous ei ollut päätösvaltainen, vaikka kokouksessa oli paikalla puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä viisi lautakunnan jäsentä?

 

  1. Tarkastuslautakunta kysyy, voivatko lasten ja nuorten hyvinvointihaasteet pudota hyvinvointialuemuutoksen myötä rajapinnalle, joka jää niin kaupungin kuin vastaanottavan hyvinvointialueen ulkopuolelle. Onko hyvinvointialueelle siirrosta käytännössä huolehdittu niin, että yhteistyö oppilaitosten ja hyvinvointialueen välillä siirrosta huolimatta sujuu hyvin? Tarkastuslautakunta nostaa esille tiedonkulun tärkeyden koulujen ja hyvinvointialueelle siirtyneen oppilashuollon henkilöstön välillä. Miten ja millaista yhteistyötä ja edunvalvontaa Suonenjoen kaupunki tekee hyvinvointialueen suuntaan oppilashuollon palveluiden osalta?

 

Näihin vastaamiseksi kaupunginhallitus pyytää toimialojen selvitykset syyskuun aikana.

 

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus päättää pyytää arviointikertomuksessa esitettyihin kysymyksiin selvitykset toimialoilta seuraavasta:

Kasvun ja oppimisen palvelut:

- Suonenjoelle on saapunut useita ukrainalaisia lapsia ja nuoria, jotka opiskelevat valmentavassa opetuksessa. Opiskelijoille tarjotaan toisena kielenä S2-opetusta. Kuinka S-2- opetus on Suonenjoella järjestetty perusopetuksessa ja lukiossa?
- Esiopetuksen opettajien, koulupsykologien, kuraattorien saaminen on ollut haasteellista: Kuinka moniammatillinen yhteistyö on Suonenjoen koulutoimessa järjestynyt ja onnistunut? Onko edellä mainittujen ammattiryhmien osalta ollut haasteita saamisessa Suonenjoen kaupungin osalta?
- Kaupunginvaltuusto on tehnyt päätöksen Sammalselän koulun lakkauttamisesta ja oppivelvollisten siirtämisestä Yhtenäiskouluun 1.8.2025 alkaen sekä siirtää Iisveden sekä Lempyyn koulujen 5-6 luokkien oppilaat 1.8.2024 Yhtenäiskouluun. Julkisuudessa ei ole ollut tietoa kuinka paljon ko. siirrot tuovat säästöä kaupungille sekä kuinka monta virkaa ja tointa lakkaa koulutoimessa ja varhaiskasvatuksessa? Mihin tilastoon oppilasennusteet perustuvat? Onko edellä kuvatut asiat olleet julkisesti esillä?
- Kasvun ja oppimisen lautakunta on pitänyt 21.3.2023 kokouksen klo 17.00-19.30. Kokouksen pöytäkirjassa on §17 kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä §18 pöytäkirjan tarkastajien valinta. Pöytäkirjan pykälässä puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi, mutta ei päätösvaltaiseksi. Miksi kokous ei ollut päätösvaltainen, vaikka kokouksessa oli paikalla puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä viisi lautakunnan jäsentä?
- Tarkastuslautakunta kysyy, voivatko lasten ja nuorten hyvinvointihaasteet pudota hyvinvointialuemuutoksen myötä rajapinnalle, joka jää niin kaupungin kuin vastaanottavan hyvinvointialueen ulkopuolelle. Onko hyvinvointialueelle siirrosta käytännössä huolehdittu niin, että yhteistyö oppilaitosten ja hyvinvointialueen välillä siirrosta huolimatta sujuu hyvin? Miten ja millaista yhteistyötä ja edunvalvontaa Suonenjoen kaupunki tekee hyvinvointialueen suuntaan oppilashuollon palveluiden osalta?

Tekniset palvelut:

- Pysäköinninvalvonnan harjoittamisen kustannusvaikutuksista todetaan, että siitä voi tulla kunnalle tuloja tai ainakin valvontakustannukset saataisiin katettua valvonnasta saatavilla tuloilla. Valvontaa on toteutettu kokonainen vuosi 2023. Kuinka paljon vuoden aikana saatiin tuloja ja kuinka paljon se aiheutti kaupungille menoja? Kuinka toiminta jatkuu vuonna 2024?
- Nykyisen Sammalselän koulun lakkaaminen 1.8.2025 jättää koulutilat tyhjilleen. Koulun uusiokäyttö tarvitsee ennen uutta vuokralaista saneerauksen, jolle tulee olemaan jonkinlainen hintalappu. Mihin käyttöön kaupunki aikoo tilat tulevaisuudessa vuokrata/ myydä ja mikä on saneerauksen arvioitu kustannus ja kustannusarvio?

Toimialojen antamat selvitykset tulee osoittaa kaupunginhallitukselle syyskuun 30. päivään mennessä. Lisäksi toimialoja pyydetään ottamaan huomioon antamissaan selvityksissä arviointikertomuksessa esitetyt havainnot kaupungin toimintojen järjestämisestä vuonna 2023.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 08.10.2024 § 73  

97/02.02.02/2024  

 

Valmistelija: kasvun ja oppimisen johtaja Anne Lahtivirta, p. 044 4806048

 

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 01.07.2024 / 163§ päättänyt pyytää arviointikertomuksessa esitettyihin kysymyksiin selvitykset toimialoilta. Kasvun ja oppimisen palveluille on kohdennettu kysymyksiä viidestä (5) eri aihealueesta.

 

Kasvun ja oppimisen palveluiden selvitys esitettyihin kysymyksiin on liitteessä.

 

 

Ehdotus Kasvun ja oppimisen johtaja ehdottaa, että lautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaisen selvityksen ja esittää sen edelleen kaupunginhallitukselle.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa