Dynasty tietopalvelu Haku RSS Suonenjoen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.11.2024/Pykälä 244

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2025

 

Kaupunginhallitus 04.11.2024 § 244  

248/02.02.00/2024  

 

Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen, p. 044 758 1403
 

Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Kiinteistöveroprosentit määrätään prosentin sadasosan tarkkuudella. Verohallinnolle kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.

 

Nykyisen lain 11 §:n 3 momentin mukaan yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi on määrättävä vähintään 0,93 ja enintään 2,00. Pääasiassa vakituiseen asumiseen käytettävien rakennusten veroprosentiksi on määrättävä vähintään 0,41 ja enintään 1,00 (12 §).

 

Kunnanvaltuusto määrää erikseen veroprosentin rakennuksille, joiden huoneistojen pinta-alasta yli puolta käytetään pääasiassa muuhun asumiseen kuin 12 §:ssä tarkoitettuun vakituiseen asumiseen. Muiden asuinrakennusten veroprosentiksi voidaan määrätä vähintään 0,93 ja enintään 2,00 (13 §). Vaihteluväli on sama kuin yleisen kiinteistöveron vaihteluväli.

 

Lain 13 a §:ssä säädetyillä perusteilla voidaan määrätä tuloverolain 22 §:ssä tarkoitetun yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja sen maapohjan kiinteistöveroprosentti edellä mainittua alhaisemmaksi, jos kiinteistöllä sijaitseva rakennus on pääasiallisesti yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä. Näiden kiinteistöjen kiinteistöveroprosentiksi voidaan määrätä myös 0,00 (nolla). Kunta ei päätä sitä, kehenkä verovelvolliseen kiinteistöverolain 12 a §:n ja 13 a §:n mukaisia kiinteistöveroprosentteja sovelletaan, vaan päätökset niistä tekee verottaja.

 

Edelleen kunta voi määrätä erikseen veroprosentin, jota sovelletaan voimalaitokseen sekä ydinpolttoaineen loppusijoituslaitokseen kuuluviin rakennuksiin ja rakennelmiin. Täksi veroprosentiksi voidaan määrätä enintään 3,10 (14 §).

 

Kiinteistöverolain (654/1992) 12 a §:n mukaan kunnanvaltuusto voi määrätä erikseen veroprosentin, jota sovelletaan laissa määriteltyihin rakentamattomiin rakennuspaikkoihin. Asuntotarkoitukseen kaavoitetulle rakentamattomalle rakennuspaikalle kunnanvaltuusto voi määrätä erillisen, muita kiinteistöveroprosentteja korkeamman veroprosentin. Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 2,00-6,00 %. Korkeampi kiinteistöveroprosentti ei koske loma-asutusta varten kaavoitettuja rakennuspaikkoja. Erillistä veroprosenttia ei ole pakko määrätä. Jos veroprosenttia ei ole määrätty, kiinteistövero asuntotarkoitukseen kaavoitetusta rakentamattomasta rakennuspaikasta maksuunpannaan yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan.

 

Yleisen maapohjan kiinteistöveron alaraja korotettiin 0,93 prosentista 1,30 prosenttiin vuodesta 2024 alkaen. Esitetty toimenpide edellytti maapohjan veroprosentin eriyttämistä yleisestä kiinteistöveroprosentista. Maapohjan kiinteistöveron vaihteluväli olisi siten 1,30 - 2,00 %.

 

Suonenjoen kaupunginvaltuuston 13.11.2023 § 60 vahvistamat vuoden 2024 kiinteistöveroveroprosentit ovat seuraavat:
 

-          yleinen kiinteistöveroprosentti 1,05 %

-          yleinen maapohjan kiinteisveroprosentti 1,30 % (eriytetty yleisestä kiinteistöveroprosentista)

-          vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,70 %

-          muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,25 %

-          tuloverolain 22 pykälässä tarkoitettujen yleishyödyllisten yhteisöjen omistaman rakennuksen ja sen maapohjan kiinteistöveroprosentti 0,00 %

-          KiintVL 14 §:n mukaisten voimalaitosten veroprosentti 3,00 %.

 

Lisäksi kaupunginvaltuusto ei määritä rakentamattomalle rakennuspaikalle kiinteistöveroa, jolloin kaavoitettua rakentamatonta rakennuspaikkaa verotetaan yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan.

 

Perusteet kiinteisveroprosenttien pitämiseksi ennallaan

 

Suonenjoen kaupungin taloudentasapaino hakee hyvinvointialueen muutoksen myötä sijaansa ja kaupungilla on taloudenkantokykyynsä nähden erittäin mittavat investointihalut. Tulevien vuosien keskeiset haasteet tulevat olemaan kaupungin tulopohjassa tapahtuvat muutokset sekä kustannustason nousu. Suonenjoen kaupungin osalta valtionosuudet tulevat merkittävästi pienenemään vuodesta 2025 lukien.

 

Suonenjoen kaupungin osalta yleisen kiinteistövero-prosentin sekä vakituisen asumisen kiinteistövero-prosentin mukaiset Kiinteistövero-pohjat ovat heikot verrattuna koko maahan. Suonenjoen kaupungin paineet veroprosenttien osalta ovat ennemminkin laskea tuloveroprosenttia ja kasvattaa kiinteistöveroprosenttien verotuspohjaa säilyttäen prosentit ennallaan.

 

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää määrätä vuoden 2025 kiinteistöveroprosentit seuraavasti:

- yleinen kiinteistöveroprosentti 1,05 %
- yleinen maapohjan kiinteisveroprosentti 1,30 % (eriytetty yleisestä kiinteistöveroprosentista)
- vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,70 %
- muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,25 %
- tuloverolain 22 pykälässä tarkoitettujen yleishyödyllisten yhteisöjen omistaman rakennuksen ja sen maapohjan kiinteistöveroprosentti 0,00 %
- KiintVL 14 §:n mukaisten voimalaitosten veroprosentti 3,00 %.

Lisäksi kaupunginvaltuusto ei määritä rakentamattomalle rakennuspaikalle kiinteistöveroa, jolloin kaavoitettua rakentamatonta rakennuspaikkaa verotetaan yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa