RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 12.11.2024/Pykälä 81
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
![]() |
Liite 2 | Koulujen työ- ja loma-ajat lv 2025 -2026 |
Esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen alkamis-, työ- ja vapaapäivät lukuvuodelle 2025-2026
Kasvun ja oppimisen lautakunta 12.11.2024 § 81
328/12.00.01.00/2024
Valmistelija: kasvun ja oppimisen johtaja Anne Lahtivirta, p. 044 4806048
Perusopetusasetuksen 9§:n mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään muun muassa työajoista. Opetuksen järjestäjän tulee ennalta ilmoittaa oppilaille ja näiden huoltajille keskeisistä em. suunnitelmassa olevista asioista. Suonenjoen kaupungin hallintosäännön 24§ 4.kohdan mukaan kasvun ja oppimisen lautakunta päättää koulutyön alkamis- ja lomapäivistä lukuvuoden aikana.
Perusopetuslain (628/96) 23 §:n mukaan lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Lukuvuonna 2025 - 2026 on 188 koulun työpäivää.
Perusopetusasetuksen (852/98) 7 §:n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. Lukuvuonna 2025-2026 kouluvuoden viimeinen työpäivä on lauantai 30.5.2026.
Lukiolainsäädännössä ei ole määritelty opiskelun alkamis-, päättymis- ja loma-aikoja eikä työpäivien lukumäärää vaan päätös on koulutuksen järjestäjällä.
Kasvun ja oppimisen palveluiden henkilöstöllä on ollut mahdollisuus esittää ehdotuksensa koulujen alkamis-, päättymis- ja vapaapäivien sijoittelusta. Ehdotusten pohjalta laadittu esitys perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja vapaapäivien suunnitelmasta on liitteessä.
Ehdotuksen lisäksi kouluilla on mahdollisuus yhden työpäivän vaihtamiseen, jos vaihdosta ei tule lisäkustannuksia.
Yhteenveto koulujen työ- ja loma-ajoista lukuvuodelle:
- koulut alkavat 7.8.2025
- viikon mittainen syysloma on 13. - 17.10.2025 (vko 42)
- syyslukukauden viimeinen työpäivä on 20.12.2025
- kevätlukukausi alkaa 7.1.2026
- viikon mittainen talviloma on 2. - 6.3.2026 (vko 10)
- kouluvuoden viimeinen työpäivä on lauantai 30.5.2026
Perusopetuslain tarkoittama päivähoidon järjestämä esiopetus lukuvuonna 2025 - 2026 alkaa aikaisintaan 7.8.2025 ja päättyy viimeistään 30.5.2026. Esiopetuksen tuntimäärän tulee perusopetuslain mukaan olla vähintään 700 tuntia/oppilas, koulupäivien lukumäärää ei ole määrätty. Varhaiskasvatuspalveluiden vastuualueella päätetään em. rajauksin lukuvuoden vapaa- ja toimintapäivistä.
Suonenjoen varhaiskasvatuksen esiopetuksessa noudatetaan muilta osin perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja vapaapäiviä, mutta esiopetus alkaa 11.8.2025 ja viimeinen työpäivä on 22.5.2026. Lisäksi esiopetukseen varataan neljä palvelualueen päätöksen mukaisesti sijoitettavaa vapaapäivää.
Ehdotus Kasvun ja oppimisen johtaja ehdottaa, että lautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaiset esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen alkamis-, työ- ja vapaapäivät lukuvuodelle 2025-2026.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |