Dynasty tietopalvelu Haku RSS Suonenjoen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 12.11.2024/Pykälä 82

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Talousarvio 2025 / Kasvun ja oppimisen palvelut

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 12.11.2024 § 82  

248/02.02.00/2024  

 

 

Valmistelija: kasvun ja oppimisen johtaja Anne Lahtivirta, p. 044 4806048

 

 

Käyttötalous

 

Kaupunginhallitus on 26.08.2024/§192 hyväksynyt vuoden 2024 talousarvion laadinnan pohjaksi liitteen mukaiset ulkoisten toimintatuottojen ja -kulujen bruttoraamit ja oikeuttanut hallintopalveluja valmistelemaan edellä mainittujen raamien perusteella toimialoille talousarvio-ohjeet (liite).

 

Kaupunginhallitus edellyttää, että toimialat tekevät asetettuun raamiin pääsemiseksi vähintään +3,0 prosentin suuruiset ei-lakisääteisten taksojen ja maksujen korotusehdotukset, jotka astuvat voimaan vuoden 2025 aikana. Lisäksi kaupunginhallitus edellyttää toimialoja viemään talouden tasapainottamistoimenpiteitä käytäntöön kaupunginvaltuuston hyväksyminen tavoitteiden ja aikataulujen mukaisesti.

 

Kasvun ja oppimisen palveluiden ainoa ei-lakisääteinen maksu kohdistuu iltapäivätoiminnan asiakasmaksuihin. Iltapäivätoiminnan osallistumismaksua on korotettu viimeksi vuodelle 2023. Kaupunginhallituksen esittämä korotus +3,0% muuttaisi iltapäivätoiminnan asiakasmaksuja seuraavasti:

-          62€/kk > 64€/kk (1-10pv/kk)

-          123€/kk > 127€/kk (yli10pv/kk)

Korotuksen vaikutus vuoden 2025 osalta olisi kasvun ja oppimisen palveluiden käyttötalouden toimintatuotoissa noin 1.800€.

 

Perusopetuslain 48f§:n mukaan iltapäivätoiminnan maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytyksen tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Vuosittain Suonenjoen iltapäivätoiminnan maksun osalta tehdään useita päätöksiä, joissa maksua alennetaan tai huojennetaan. Mikäli maksua korotetaan, se voisi lisätä hakemuksia asiakasmaksusta vapauttamisesta. Näin ollen ei-lakisääteisen maksun korotus voi aiheuttaa päinvastoin vähennystä toimintatuotoissa. Tämä toteutuisi jo yhden kokoaikaisen ja yhden pienemmän osallistumisvarauksen maksun perimättä jättämisellä. Kasvun ja oppimisen palveluiden talousarvioehdotuksessa annettuun raamiin pääsemiseen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun korottamisella ei voida näin ollen nähdä merkittävää vaikutusta.

 

Iltapäivätoiminnan asiakasmaksun korottamispäätöstä arvioitaessa on huomioitava myös lapsiperheiden yleiseen taloudelliseen tilanteeseen liittyvät vaikutukset sekä kaupungin palveluista kertovat pito- ja vetovoimaa kuvaavat vaikutukset. 

 

Toiminnalliset tavoitteet

 

Asetettavien toiminnallisten tavoitteiden painopisteet tulee olla Suonenjoen kaupungin strategian mukaiset. Toiminnallisten tavoitteiden arviointi tulee tehdä yhdessä numero-osan kanssa. Näin myös eurot ohjaavat toimintaa. Painopisteiden valinnassa esille nostetaan erityisesti Aktiivinen ja hyvinvoiva suonenjokelainen sekä Viestinnän ja toiminnan uudistaminen. Kasvun ja oppimisen palveluiden toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2025 ovat liitteessä.

 

Investoinnit

 

Toimialojen tulee esittää erikseen investointiosan hankkeet sekä talousarviovuodelle että -suunnitelmavuosille. Useamman vuoden aikana toteutettava investointihanke jaetaan eri vuosille. Investointiosassa esitetään investointihankkeen kokonaiskustannusarvio. Alle 10.000 euron käyttöomaisuushankinnat budjetoidaan käyttötalouspuolelle ja yli 10.000 euron hankinnat tulevat budjetoiduksi investointiosaan.

 

Kaupunginvaltuuston 19.12.2022 hyväksymän talousarvion 2023 mukaisesti kasvun ja oppimisen palveluille on myönnetty 190.000€ investointimääräraha, joka on jaettu kolmelle vuodelle seuraavasti: TA2023: 70.000€, TS2024: 60.000€ ja TS2025: 60.000€. Tietotekniikan investointimääräraha on kohdennettu 4. ja 7.-luokkalaisten henkilökohtaisten laitteiden hankintaan sekä Yhtenäiskoulun vanhentuneen esitystekniikan uusimiseen. Lukuvuoden 2025-2026 alkaessa jokaisella Suonenjoen 4.-9.-luokkalaisella on käytössään opiskeluvälineenä henkilökohtainen chrome book. Laitteiden vanhentuessa tehdään arvio ja jatkosuunnitelma uusittavien laitteiden tarpeesta ja hankinnasta tuleville vuosille. Vuoden 2025 investointimäärärahan suuruus on aiemman päätöksen mukaisesti 60.000€.

 

Suonenjoen kasvun ja oppimisen palvelut ovat mukana SavoGrow -alueen kuntien kanssa yhteisessä HUPA -hankkeessa (HUomisen Peruskoulu Alueellisesti). Opetushallitus on myöntänyt hankekunnille yhteensä 246.000€ suuruisen hankeavustuksen digitaalisten oppimisympäristöjen kehittämiseen esi- ja perusopetuksessa. Laitehankintoihin on hankerahoituksesta käytettävissä kuntakohtaisesti noin 6.500€. Hankesuunnitelman mukaisesti jokaiseen kuntaan varustetaan vähintään yksi etäyhteyksiä hyödyntävään opetukseen soveltuva opetustila. Tilan laitteistojen hankinta ja opetustilan mahdolliset muutostyöt edellyttävät myös omarahoitusosuutta. Yhtenäiskoululle suunnitellun yhden opetustilan varustamiseen tarvittava omarahoitusosuus voidaan kattaa käyttötaloussuunnitelman tietokonelaitteisiin varatusta perusrahoituksesta. Suonenjoen opettajia on mukana kahden eri etäyhteyksiä hyödyntävän toimintamallin kehittämisessä. Tavoitteiden mukainen kehittämistyö edellyttäisi lisäksi kahden muun opetustilan laitehankintojen toteuttamista; Yhtenäiskoulun yläkoululle ja Iisveden koululle. Investointimäärärahoihin esitettävä arvioitu kustannus näiden osalta vuodelle 2025 on yhteensä 40.000€.

 

Lukion esitystekniikka on vanhentunutta ja tullut osittain jo käyttöikänsä päähän. Esitystekniikan uudistaminen on tarkoitus toteuttaa vuoden 2025 aikana. Arvioitu investointitarve on 19.000€.

 

Vuodelle 2025 esitettävä kasvun ja oppimisen palveluiden investointimääräraha on näin ollen yhteensä 119.000€.

-          4. ja 7. -luokkalaisten chrome bookit 60.000€

-          lukion esitystekniikan uusiminen 19.000€

-          etäyhteyksiä hyödyntävien opetustilojen varustaminen Yhtenäiskoululle (yläkoulu) ja Iisveden koululle 40.000€

 

Ehdotus Kasvun ja oppimisen johtaja ehdottaa, että lautakunta päättää
1) pitää iltapäivätoiminnan osallistumismaksut ennallaan vuoden 2024 hinnaston mukaisesti,
2) hyväksyä liitteenä olevan kasvun ja oppimisen palveluiden talousarvioehdotuksen, toiminnalliset tavoitteet ja investointiesityksen vuodelle 2025 ja
3) esittää niitä edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Lukion rehtori Mikko Perttinä poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 18.22.
Varhaiskasvatusjohtaja Susanna Kaasinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 19.15.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa