Dynasty tietopalvelu Haku RSS Suonenjoen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.11.2024/Pykälä 277

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginvaltuuston kokouksen 11.11.2024 päätösten täytäntöönpano

 

Kaupunginhallitus 19.11.2024 § 277  

    

       Valmistelijat: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen, p. 044 758 1403

 

Kuntalain 107 §:n 1 momentin mukaan toimielimen päätöksistä pidetään pöytäkirjaa. Suonenjoen kaupungin hallintosäännön pykälissä 124 ja 163 kuvataan menettelyt pöytäkirjan tarkastamiseen liittyen. Mikäli pöytäkirjantarkastaja kieltäytyy tai on muuten estynyt tarkastamasta toimielimen pöytäkirjaa, pöytäkirja tarkastetaan toimielimen välittömästi seuraavassa kokouksessa. Pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan johdolla.

 

Pöytäkirjan perustehtäviä ovat tiedon säilytys, tiedon siirto sekä oikeussuojan ja valvonnan tarpeet. Pöytäkirjan tarkastamisella on tärkeä oikeusvaikutus. Päätöksen katsotaan syntyneen vasta sitä koskevan pöytäkirjan tarkastamisella. Lähtökohtaisesti päätöksen täytäntöönpanon edellytys on, että pöytäkirja on tarkastettu.

 

Kaupunginvaltuuston 11.11.2024 pöytäkirjan tarkastamisen osalta on havaittu esteellisyys (yhteisöjäävi, käsittelyssä olevan yhteisön toimielimen jäsen) pykälien 53 § Omavelkaisen takauksen myöntäminen lainan uudelleen järjestelyä varten haettavalle lainalle / Kiinteistö Oy Suonenjoen Vuokratalot sekä 54 § Pääomalainan myöntäminen Kiinteistö Oy Suonenjoen Vuokrataloille osalta.

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus päättää tarkastaa 11.11.2024 kaupunginvaltuuston kokouksen pöytäkirjan ja päättää, että valtuuston sanotun kokouksen päätökset voidaan panna täytäntöön, koska ne ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä muutoinkaan ole lain tai asetuksen vastaisia lukuun ottamatta pykäliä 53 § Omavelkaisen takauksen myöntäminen lainan uudelleen järjestelyä varten haettavalle lainalle / Kiinteistö Oy Suonenjoen Vuokratalot sekä 54 § Pääomalainan myöntäminen Kiinteistö Oy Suonenjoen Vuokrataloille.

Näin ollen kaupunginhallitus palauttaa kyseessä olevat pykälät kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteluun ja valtuustolle edelleen päätettäväksi ja uudelleen tarkastettavaksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa