RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.12.2024/Pykälä 285
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Omatoimikirjastopalveluiden perustaminen
Kaupunginhallitus 02.12.2024 § 285
362/12.03.02.00/2024
Valmistelijat: hyvinvoinnin ja vapaa-ajan päällikkö Paula Paavilainen, p. 0417323434 ja kirjastotoimenjohtaja Eija Kettunen-Hujanen, p. 0447581443.
Omatoimikirjasto on kirjasto, jossa asiakkailla on mahdollista asioida aukioloaikojen ulkopuolella rajattujen toimintojen, kuten lainaamisen, palauttamisen, lehtien lukemisen ja tietokoneiden käyttämisen osalta. Omatoimiajalla ei kuitenkaan ole mahdollista käyttää asiantuntijapalveluja, kuten esimerkiksi tieto-, kaukolaina- tai asiakaspalvelua. Omatoimikirjasto mahdollistaa käyttäjille joustavamman tavan kirjastossa asiointiin rutiiniasioinnin osalta.
Omatoimikirjasto on lisännyt merkittävästi asiakastyytyväisyyttä sekä tehostanut tilojen ja kokoelmien käyttöä niissä kunnissa, joissa se on käytössä. Rutakko -kirjastoverkon alueella omatoimikirjasto on käytössä Iisalmessa, Keiteleellä, Kiuruvedellä, Lapinlahdella, Pielavedellä, Rautalammilla, Rautavaaralla, Sonkajärvellä, Tervossa, Vesannolla ja Vieremällä.
Suonenjoen kulttuuritoiminnan linjauksissa 2024-2030 omatoimikirjasto on mainittu yhtenä toimenpiteenä Kulttuuri kuuluu kaikille -osion alla seuraavasti:
. omatoimikirjaston käyttöönotto 2024-2025 parantaa aukioloaikoja ja kirjaston käyttömahdollisuuksia
Suonenjoella omatoimikirjasto pyritään avaamaan viimeistään alkuvuonna 2026. Kirjaston vaatimat muutokset tehdään vuoden 2025 aikana.
Omatoimikirjastoa varten Suonenjoen kirjastoon tarvitaan investointeja kirjastojärjestelmään, valo- ja hälytysohjaukseen, kameravalvontaan ja toiseen lainaus-palautusautomaattiin. Kustannukset näistä ovat yhteensä noin 25.000 euroa. Kustannuksiin esitetään varausta vuoden 2025 talousarvion investointiosaan.
Kunnat voivat hakea aluehallintovirastolta hankerahoitusta yleisten kirjastojen palvelujen ja toimintamuotojen kehittämiseen. Omatoimiseen kirjastopalveluun voidaan myöntää rahoitusta, jos hanke parantaa kirjastopalvelujen saatavuutta ja omatoimikirjaston toiminnan monimuotoisuutta. Omatoimisen kirjastopalvelun kehittämiseen voidaan myöntää avustusta vain, jos kirjasto ei ole aikaisemmin saanut avustusta omatoimikirjastopalvelun aloittamiseen tai jos kirjasto kehittää edelleen jo toteutettua omatoimipalvelua/konseptia. Suonenjoella ei aiemmin ole haettu avustusta omatoimikirjaston aloittamiseen.
Syntyviin kustannuksiin on haettu valtion hankeavustusta, joka voi olla enimmillään 80 prosenttia kustannuksista. Hankeavustusta on haettu tukiprosentin mukaisesti 20.000 euroa. Hankeavustuksen hakuaika päättyy 28.11.2024 klo 16.15. Omatoimikirjasto esitetään perustettavaksi, mikäli vuoden 2025 talousarvioon varataan tarvittava määräraha ja kaupunki saa myönteisen avustuspäätöksen.
Omatoimikirjaston perustamisesta tulee lisäksi kustannuksia rakennuksen muutostöistä, kuten sähkötöistä ja poistumisteiden rakentamisesta. Tekniset palvelut ovat arvioineet näiden kustannusten olevan yhteensä 25.000 euroa.
Liitteenä omatoimikirjaston ennakkovaikutusten arviointi
Ehdotus Kaupunginjohtaja ehdottaa, että Suonenjoen kaupunki päättää perustaa Omatoimikirjaston, mikäli vuoden 2025 talousarvioon varataan tarvittava määräraha hankkeen toteuttamiseen ja kaupunki saa myönteisen avustuspäätöksen kustannusten osittaiseen kattamiseen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |