Dynasty tietopalvelu Haku RSS Suonenjoen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 63

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Lisämäärärahan myöntäminen vuoden 2024 talousarvioon / elinvoima- ja hallintopalvelut

Kaupunginhallitus 02.12.2024 § 281 

Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen, p. 044 758 1403

Kuntalain 110 §:n mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Suonenjoen kaupungin hallintosäännön § 81 mukaisesti talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa. Määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutus toiminnallisiin tavoitteisiin ja tuloarvioihin sekä määrärahoihin.

Elinvoima ja hallintopalvelujen vuoden 2024 talousarvio on ylittymässä alueellisten yhteistoimintapalvelujen osalta. Näistä merkittävimmät muutokset määrärahojen osalta kohdentuvat rakennusvalvonnan ja ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintaosuuksiin. Vuoden 2023 vähäinen rakennuslupien määrä on kasvattanut vuodelle 2024 kirjautuvaa ja laskutettua rakennusvalvonnan yhteistoimintakorvausta. Eli nettokulujen osuus on kasvanut, kun lupamaksuja Suonenjoelta ei ole kertynyt vuodelta 2023. Lisäksi Tervon ympäristöterveydenhuollon palvelukokonaisuuteen ei saatu kaupungin esittämää kulurakenteen hillintää vuodelle 2024, vaan määrärahavaraus osoittautuu toteuman perusteella alimitoitetuksi. Alueellisten yhteistoimintapalvelujen arvioitu käyttötalouden toimintakulujen määrärahan ylitys on noin +130.000 euroa.

Kunnat ja hyvinvointialueet ovat oikeutettuja valtion maksamiin korvauksiin kotoutumista edistävien palveluiden järjestämisestä kotoutumislain mukaisesti. Korvaukset on tarkoitettu kunnassa ohjaukseen ja neuvontaan sekä muuhun kotoutumista tukevaan toimintaan. Kotikuntaoikeus haetaan Digi- ja väestövirastolta, kun Suomessa täyttyy 12 kuukauden mittainen asuminen. Kotikuntamerkinnän saaminen tarkoittaa sitä, että asiakas saa oikeuden muun muassa hyvinvointialueen tarjoamiin kotouttamispalveluihin sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin. Suonenjoen kaupungin vuoden 2024 talousarvioon ei tehty varovaisuusperiaatteen mukaisesti varauksia valtiolta tuleviin kotouttamisen korvauksiin. Vuoden 2024 aikana noin 100 ukrainalaista on muun muassa hakenut kotikuntaoikeutta Suonenjoelta ja kaupunki järjestää kotouttamislain mukaisia palveluita merkittävässä määrin. Valtiolta saatavien korvausten kokonaismäärä on noin +200.000 euroa vuodelle 2024.

Näin ollen toimialan kustannusrakenne kuin myös tuloarvio on osin ylittymässä valtuuston vahvistamaan toimintakulujen ja toimintatuottojen bruttosummaan nähden. Kokonaisuutena elinvoima- ja hallintopalvelujen toimiala on pysymässä valtuuston vahvistamassa talousarviossa ja kertyvillä toimintatuottojen ylityksillä saadaan katettu alueellisten yhteistoimintapalvelujen toimintakulujen ylitys. Määrärahojen muutoksilla ei ole vaikutusta toimialan toiminnallisiin tavoitteisiin tai niiden toteutumiseen vuoden 2024 osalta.

Ehdotus Kaupunginjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää tehdä vuoden 2024 talousarvioon seuraavat määrärahamuutokset:

Käyttötalousosa:

- Kustannuspaikka 001363 Kotoutumisen palvelut, Muut tuet ja avustukset (tili 3330) +200.000 euroa, Valtiolta tulevat kotoutumisen edistämisen ja vastaanoton korvaukset kaupungille.
    o  Määräraha muutoksen jälkeen 200.000 euroa.
- Kustannuspaikka 001613 Rakennustarkastus, Muut yhteistoimintaosuudet (tili 4460) +70.000 euroa, Rakennusvalvonnan yhteistoimintasopimuksen mukainen maksuosuus Kuopion kaupungille.
     o  Määräraha muutoksen jälkeen 86.500 euroa.
- Kustannuspaikka 001617 Ympäristöterveydenhuolto, Muut yhteistoimintaosuudet (tili 4460) +20.000 euroa, Ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintasopimuksen mukainen maksuosuus Tervon kunnalle ympäristöterveydenhuollosta.
    o  Määräraha muutoksen jälkeen 160.000 euroa.
- Kustannuspaikka 001618 Eläinlääkintähuolto, Muut yhteistoimintaosuudet (tili 4460) +40.000 euroa, Ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintasopimuksen mukainen maksuosuus Tervon kunnalle eläinlääkintähuollosta.
    o  Määräraha muutoksen jälkeen 410.000 euroa.                                         

Tilikauden tulos muuttuu edellä mainittujen ylityksien verran. Tuloarvio paranee +200.000 euroa ja kustannusarvio kasvaa +130.000 euroa.

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginvaltuusto 16.12.2024 § 63  

217/02.02.00/2023  

Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen, p. 044 758 1403

Ehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää tehdä vuoden 2024 talousarvioon seuraavat määrärahamuutokset:

Käyttötalousosa:

  - Kustannuspaikka 001363 Kotoutumisen palvelut, Muut tuet ja avustukset (tili 3330) +200.000 euroa, Valtiolta tulevat kotoutumisen edistämisen ja vastaanoton korvaukset kaupungille.
     o  Määräraha muutoksen jälkeen 200.000 euroa.

- Kustannuspaikka 001613 Rakennustarkastus, Muut yhteistoimintaosuudet (tili 4460) +70.000 euroa, Rakennusvalvonnan yhteistoimintasopimuksen mukainen maksuosuus Kuopion kaupungille.          o  Määräraha muutoksen jälkeen 86.500 euroa.