RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 94
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Bioterminaalin ja katuyhteyksien rakentaminen
Tekninen lautakunta 11.12.2024 § 94
235/02.08.00.01/2024
Valmistelija: tekninen johtaja Kimmo Hälinen, puh. 0400 377 761
Suonenjoen kaupunginhallitus on hyväksynyt Karhukiven bioterminaalin suunnitelmat ja oikeuttaa 2.12.2024 § 292 päätöksen mukaisesti tekniset palvelut kilpailuttamaan bioterminaalihankkeen.
Suonenjoen kaupungin tekniset palvelut on valmistellut Bioterminaalin ja samalla sen katuyhteyksien kilpailutusta Karhukiven teollisuusalueelle. Pohjois-Savon liitto on myöntänyt hankkeelle EU- tukea.
Urakan on määrä valmistua vuoden 2025 marraskuun loppuun mennessä.
Tarjouspyyntöluonnokset on laadittu siten, että urakkatarjouksista saadaan erittelyt kadunrakennusosuudelle ja sen vesihuoltotöille, sekä bioterminaalin tonttialueelle.
Hankinta ylittää kansallisen kynnysarvon, joten urakkakilpailutus julkaistaan Hilmassa.
Urakkakilpailutuksen asiakirjaluonnokset on esitetty oheismateriaalina.
Ehdotus Tekninen johtaja ehdottaa, että lautakunta:
- hyväksyy oheiset kilpailutusasiakirjat
- oikeuttaa teknisiä palveluja tekemään kilpailutusasiakirjoihin pienehköjä tarkennuksia
Päätös Tekninen lautakunta päätti että meluntorjunnan tehokkuutta Tapiolan suuntaan selvitetään lisää. Muilta osin päätös on ehdotuksen mukainen.
Lautakunnan jäsen Olavi Ruotsalainen poistui kokouksesta päätöksenteon jälkeen kello 17:44.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |