RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 88
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Käyttötaloussuunnitelman 2024 muutokset
Kasvun ja oppimisen lautakunta 10.12.2024 § 88
217/02.02.00/2023
Valmistelija: kasvun ja oppimisen johtaja Anne Lahtivirta, p. 044 4806048
Kuntalain 110 §:n mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.
Suonenjoen kaupungin hallintosäännön § 81 mukaisesti talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana. Talousarvionvuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa. Määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutus toiminnallisiin tavoitteisiin ja tuloarvioihin sekä määrärahoihin.
Kasvun ja oppimisen lautakunta on hyväksynyt kokouksessaan 30.01.2024 / §13 toimialan käyttötaloussuunnitelman vuodelle 2024. Käyttötaloussuunnitelmassa on huomioitu 5-6 -luokkalaisten Yhtenäiskoululle siirtymisestä seuranneet taloudelliset vaikutukset henkilöstökulujen vähenemisessä Sammalselän ja Iisveden kouluilta.
Talousarvion 2025 laatimisen yhteydessä on laskettu Yhtenäiskoululle syyslukukauden alussa siirtyneen henkilöstön kustannusvaikutukset sekä 5-6 -luokkien oppilaiden siirtymisestä johtuvat kulujen siirrot Sammalselän, Iisveden ja Lempyyn kouluilta Yhtenäiskoululle.
Kasvun ja oppimisen palveluiden käyttötalouden 2024 muutokset esitetään korjattavaksi viranhaltijoiden ja työsuhteisten kuukausipalkkojen, palvelujen ostojen sekä aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden osalta.
Ehdotus Kasvun ja oppimisen johtaja ehdottaa, että lautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää tehdä vuoden 2024 talousarvioon seuraavat määrärahamuutokset:
Maksetut palkat ja palkkiot
- 003325 Sammalselän koulu, 4000 Viranhaltijain kk-palkat +48.000€
- 003324 Iisveden koulu, 4000 Viranhaltijain kk-palkat +20.000€
- 003321 Yhtenäiskoulu, 4000 Viranhaltijain kk-palkat -68.000€
- 003325 Sammalselän koulu, 4001 Työsuhteisten kk-palkat +15.000€
- 003321 Yhtenäiskoulu, 4001 Työsuhteisten kk-palkat -15.000€
Palvelujen ostot
- 003325 Sammalselän koulu, 4410 Majoitus- ja ravitsemispalvelut +16.000€
- 003324 Lempyyn koulu, 4410 Majoitus- ja ravitsemispalvelut +2.000€
- 003323 Iisveden koulu, 4410 Majoitus- ja ravitsemispalvelut +4.000€
- 003321 Yhtenäiskoulu, 4410 Majoitus- ja ravitsemispalvelut -22.000€
- 003325 Sammalselän koulu, 4420 Matkustus- ja kuljetuspalvelut +20.000€
- 003321 Yhtenäiskoulu, 4420 Matkustus- ja kuljetuspalvelut -20.000€
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
- 0003325 Sammalselän koulu, 4500 Toimistotarvikkeet +1.500€
- 003321 Yhtenäiskoulu, 4500 Toimistotarvikkeet -1.500€
- 003325 Sammalselän koulu, 4510 Kirjallisuus +5.500€
- 003324 Lempyyn koulu, 4510 Kirjallisuus +2.000€
- 003323 Iisveden koulu, 4510 Kirjallisuus +1.000€
- 003321 Yhtenäiskoulu, 4510 Kirjallisuus -8.500€
- 003325 Sammalselän koulu, 4585 Tietokonelaitteet +3.500€
- 003321 Yhtenäiskoulu, 4585 Tietokonelaitteet -3.500€
- 003325 Sammalselän koulu, Muut materiaalit +1.300€
- 003321 Yhtenäiskoulu, Muut materiaalit -1.300€
Päätös Kokouksessa asiasta käydyn keskustelun aikana kasvun ja oppimisen johtaja teki muutetun pohjaehdotuksen:
Kasvun ja oppimisen johtaja ehdottaa, että lautakunta päättää
1) hyväksyä vuoden 2024 talousarvioon seuraavat käyttötalouden määrärahamuutokset:
Maksetut palkat ja palkkiot
- 003325 Sammalselän koulu, 4000 Viranhaltijain kk-palkat +48.000€
- 003324 Iisveden koulu, 4000 Viranhaltijain kk-palkat +20.000€
- 003321 Yhtenäiskoulu, 4000 Viranhaltijain kk-palkat -68.000€
- 003325 Sammalselän koulu, 4001 Työsuhteisten kk-palkat +15.000€
- 003321 Yhtenäiskoulu, 4001 Työsuhteisten kk-palkat -15.000€
Palvelujen ostot
- 003325 Sammalselän koulu, 4410 Majoitus- ja ravitsemispalvelut +16.000€
- 003324 Lempyyn koulu, 4410 Majoitus- ja ravitsemispalvelut +2.000€
- 003323 Iisveden koulu, 4410 Majoitus- ja ravitsemispalvelut +4.000€
- 003321 Yhtenäiskoulu, 4410 Majoitus- ja ravitsemispalvelut -22.000€
- 003325 Sammalselän koulu, 4420 Matkustus- ja kuljetuspalvelut +20.000€
- 003321 Yhtenäiskoulu, 4420 Matkustus- ja kuljetuspalvelut -20.000€
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
- 0003325 Sammalselän koulu, 4500 Toimistotarvikkeet +1.500€
- 003321 Yhtenäiskoulu, 4500 Toimistotarvikkeet -1.500€
- 003325 Sammalselän koulu, 4510 Kirjallisuus +5.500€
- 003324 Lempyyn koulu, 4510 Kirjallisuus +2.000€
- 003323 Iisveden koulu, 4510 Kirjallisuus +1.000€
- 003321 Yhtenäiskoulu, 4510 Kirjallisuus -8.500€
- 003325 Sammalselän koulu, 4585 Tietokonelaitteet +3.500€
- 003321 Yhtenäiskoulu, 4585 Tietokonelaitteet -3.500€
- 003325 Sammalselän koulu, Muut materiaalit +1.300€
- 003321 Yhtenäiskoulu, Muut materiaalit -1.300€
2) ja saattaa asian edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |