RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.02.2025/Pykälä 62
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 13 | Liite_näkyvyyskumppanuudet_2025 |
Näkyvyyttä tukevien kumppanuusavustusten myöntäminen vuodelle 2025
Kaupunginhallitus 24.02.2025 § 62
88/02.05.01.00/2025
Valmistelijat: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen, p. 044 758 1403 ja vapaa-aikakoordinaattori Niina Miilunpohja, p. 0400 393 737
Kaupunginhallituksen määrärahoista myönnettävillä muilla kaupunginhallituksen avustuksilla on tarkoitus tukea sellaisia merkittäviä positiivisia vaikutuksia kaupungin tunnettavuuteen, näkyvyyteen, elinvoimaisuuteen luovia toimintoja, jotka eivät kuulu muiden avustusmuotojen piiriin. Avustusta voi hakea sellaiseen kaupungin strategiaa tai hyvinvointikertomusta tukevaan toimintaan, johon ei voi hakea avustusta muista tukimuodoista.
Hakijan tulee olla rekisteröitynyt yhdistys.
Näkyvyyttä tukevat kumppanuudet tukevat kaupungin positiivista näkyvyyttä kaupungin ulkopuolella. Kumppanin on tarjottava kaupungille merkittävää näkyvyyttä. Näkyvyysmuotoja voivat olla muun muassa näkyvyys peliasuissa, tiloissa tai materiaaleissa, ottelutapahtuma, tapahtumahanke ja pääyhteistyökumppanuus. Näkyvyyden muodosta ja määrästä sovitaan erillisellä sopimuksella. Kumppanuussopimusta ei tehdä sellaisen joukkueen kanssa, joka saa toiminta-avustuksia.
Kaupunginhallituksen myöntämät liikuntapalveluiden kohdeavustukset tukevat lasten ja nuorten liikunnan sekä ikääntyneen väestön paikallista liikuntaharrastustoimintaa sekä luoda mahdollisuuksia uusille ideoille, toiminnoille ja tapahtumille paikkakunnalla. Myönnetyn avustuksen kohteena eivät ole olleet kilpailullista sarjatoimintaa harjoittavat aikuisten edustusjoukkueet.
Vuoden 2025 talousarviossa kaupunginhallituksen menokohdalle (kp: 1321) on varattu yhteensä 76.000 euron suuruinen avustusmääräraha avustuksiin.
Avustukset olivat haettavissa 31.12.2024 mennessä. Avustuksista on tiedotettu paikallislehdessä ja kaupungin kotisivuilla. Näkyvyyttä tukeviin kumppanuusavustuksiin tuli hakuajan loppuun mennessä kaksi (2) avustushakemusta. Hevosystäväinseuran hakemus siirrettiin suurtapahtuma-avustuksista kumppanuusavustuksiin toiminnan ja näkyvyyden luonteesta johtuen. Hakuajalla tulleiden hakemusten hakijat olivat kaikki hakukelpoisia.
Suonenjoen kaupungille on esitetty kumppanuus- / yhteistyösopimuksia seuraavista suonenjokelaisista seuroista.
- Suonenjoen Kiekko-Karhujen edustusjoukkue
- Iisveden Kiri salibandyn edustusjoukkue
- Suonenjoen Hevosystäväinseura
Tulleet hakemukset jaetaan kaupunginhallituksen jäsenille oheismateriaalina kaupunginhallituksen Teams-kansion välityksellä.
Kaupunginhallituksen muut avustukset ja kumppanuussopimukset maksetaan sopimuksessa sovittavalla tavalla.
Liitteenä on yhteenveto esitetyistä kumppanuusmalleista ja esitys tuen suuruudesta suonenjokelaisille edustusjoukkueille ja seuralle.
Ehdotus Kaupunginjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaiset kumppanuudet kaudelle 2025-2026 Suonenjoen Kiekko-Karhujen edustusjoukkueen, Iisveden Kirin salibandyn edustusjoukkueen sekä Suonenjoen Hevosystäväinseuran kanssa.
Kumppanuuksista laaditaan erillinen sopimus. Kaupunginhallitus oikeuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan kumppanuus-/yhteistyösopimukset Suonenjoen kaupungin puolesta.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |