RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.04.2025/Pykälä 48
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 8 | Katujen ja muiden yleisten alueiden työ- ja valtauslupaohjeet ja -ehdot liitteineen |
Katukaivulupa- ja sijoituslupaehtojen päivittäminen
Tekninen lautakunta 14.01.2025 § 6
valmistelija: tekninen johtaja Kimmo Hälinen, puh. 0400 377 761
Tekniset palvelut toimii Suonenjoen kaupungin kaduilla ja muilla yleisillä alueilla tehtävien töiden lupa- ja valvontaviranomaisena.
Lähtökohtaisesti kaikille kaupungin hallinnoimilla yleisillä alueilla tehtäville töille on oltava kaupungin myöntämä lupa. Poikkeuksena ovat äkilliset, merkittävän vahingon estämiseksi tehtävät välttämättömät korjaukset, joista lupahakemus voidaan toimittaa jälkikäteen.
Katukaivulupa- ja sijoituslupaehtoja ei ole aiemmin hyväksytetty lautakunnassa. Hallintosäännön mukaisesti päätöksen pysyvien rakenteiden sijoittamisista on tehnyt tekninen johtaja ja katukaivuluvista ymv. yleisen alueen käyttöön liittyvissä asioissa palvelualueen päällikkö tai tekninen johtaja.
Katutyölupaohjeet ja -ehdot antaa määräyksiä mm. tilapäisten liikennejärjestelyjen, työmaan rajaamisen, eri pintamateriaalien sekä katupuiden ja istutusten oikeanlaiseen käsittelyyn. Lisäksi ohjeissa säädetään alueidenkäyttömaksun perimisestä.
Alueiden käyttömaksu on ohjaava maksu, jonka tavoitteena on katujen ja yleisten alueiden pysyminen niille varatussa yleisessä käytössä, kaivantojen lyhyt aukioloaika ja töiden yhteensovittaminen sekä mahdollisimman vähäiset haitat alueiden käyttäjille. Alueiden käyttömaksulla katetaan myös alueenkäyttölupien käsittelystä aiheutuvia kuluja.
Maksu muodostuu
- tarkastus- ja valvontamaksusta sekä
- työmaan pinta-alan ja sijainnin mukaan määräytyvästä korvauksesta alueen käytöstä.
Suonenjoella ei ole ollut käytössä katukaivulupiin, aluevaltauksiin ja sijoittamiseen liittyviä maksuja.
Maksujen käyttöönotto on jatkossa perusteltua, sillä on huomattu, että lupien myöntämisprosessi katselmuksineen ja valvontakäynteineen työllistää paljon. Tänä vuonna on lisäksi alkamassa edellisvuosiin nähden merkittävät valokuituverkostojen rakennustyöt, jotka lisäävät valvontatarvetta.
Maksujen lisäksi myös lupaehtojen pitää olla kattavammat, jotta kaupungin katu- ja alueomaisuuden arvon säilyminen saadaan varmistettua. Lupaehdoissa tai luvan päätöksessä pitää myös olla mahdollisuus tarvittaessa perua lupa.
Maksua ei peritä, jos työ tehdään kaupungin omassa rakentamisessa, rakennuttamissa tai yhteishankkeissa, joissa kaupunki on mukana.
Liitteinä katujen ja muiden yleisten alueiden työ- ja valtauslupaohjeet ja
-ehdot, maksuluokkakartta, maksuliite ja esimerkki nykyisestä katukaivu- ja sijoituslupapäätöksestä.
Ehdotus Tekninen johtaja ehdottaa, että tekninen lautakunta päättää laittaa lupaehto- ja maksuliiteluonnokset julkisesti nähtäville.
Päätös Lautakunnan jäsen Riikka Ryyttäri poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana kello 18:40.
Ehdotus hyväksyttiin.
Tekninen lautakunta 19.02.2025 § 20
valmistelija: tekninen johtaja Kimmo Hälinen, puh. 0400 377 761
Katujen ja muiden yleisten alueiden työ- ja valtauslupaohjeet ja ehdot ovat olleet nähtävillä kaupungin nettisivuilla 29.1.2025 alkaen. Ohjeisiin liittyen ei ole tullut yhtään kommenttia tai kannanottoa.
Teknisten palvelujen näkemyksen mukaan ohjeistukset ja ehdot on syytä ottaa käyttöön mahdollisimman pian. Lupaehtoihin kannattaa vielä tarkentaa lupaehtojen soveltamista koskevaa tekstiä. Kyseiset lupaehdot soveltuvat katualueelle ja katuviheralueelle, mutta tonttien kohdalla ja kohteissa, joissa alueen käyttötarpeesta ei ole haittaa, on yleensä toimivampi pitempiaikainen vuokrasopimus.
Tekniset palvelut selvitteli myös, mikä on tilanne kohteissa, joita ei ole vielä rakennettu, mutta kohteelle on myönnetty jo sijoitus ja katukaivulupa. Yksi laajempi katukaivulupa on myönnetty alustavilla sijoituskartoilla, mutta edes vanhojen lupaehtojen mukaista tarkempaa karttaa ei ole toimitettu, eikä rakentamattomien kohteiden osalta ole pidetty alkukatselmusta.
Lupaehtojen hyväksymisen yhteydessä on syytä päättää vanhojen, vielä aloittamattomien kohteiden uudelleen luvitusvelvoitteesta. Aiemmin myönnettyjen lupien mukaisten rakennuskohteiden viimeistelyjä on myös tekemättä. Viimeistelyille on syytä asettaa määräaika.
Luvan myöntäjällä pitää olla kohtuullinen harkintavalta maksujen soveltamisessa, sillä usein valtausalue muuttuu työn edistyessä, joten maksun perusteena oleva keskimääräinen pinta-ala voi olla vaativa määritellä etukäteen.
Niin sanotuissa yleishyödylliseen käyttöön liittyvissä valtauksissa sovelletaan Suonenjoen kaupungin päättämiä periaatteita.
Ehdotus Tekninen johtaja ehdottaa, että tekninen lautakunta päättää
- ottaa käyttöön nähtävillä olleet työ- ja valtauslupaohjeet ja ehdot
- valtuuttaa teknistä johtajaa tekemään lupaehtoihin ehtoja selkeyttäviä teknisiä korjauksia revisioiden mahdolliset tarkennukset. - valtuuttaa teknisen johtajan tekemään vanhoihin lupiin liittyvät irtisanomispäätökset ja uuden luvan hakukehoitukset.
Aiemmilla ehdoilla tehdyt, mutta viimeistelemättömät kohteet tulee olla viimeistelty viimeistään 20.5.2025, jonka jälkeen kyseisiin kohteisiin sovelletaan nyt päätettäviä ehtoja.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Tekninen lautakunta 22.04.2025 § 48
6/10.00.02.02/2025
valmistelija: tekninen johtaja Kimmo Hälinen, puh. 0400 377 761
Tekninen lautakunta hyväksyi 19.2.2025 katujen ja muiden yleisten alueiden työ- ja valtauslupaohjeet ja ehdot.
Ehtoja on syytä päivittää siten, että lupaehdoista nousee selkeämmin esille, että jk/pp tulee korjata päällysteen osalta aina koko leveydeltä hyväkuntoisten väylien ollessa kyseessä. Lisäksi on tarkennettu, että katurakenteeseen ei saa sijoittaa mitään päällystettä rikkoen, ellei sitä ole katselmuksessa sovittu ja kirjattu, poislukien hätätapaukset, jotka on kerrottu lupaehdoissa. Myös kaapelin asentaminen auraamalla on kielletty.
Katukaivulupa/ sijoituslupapäätöksessä yksilöidään tarvittaessa vielä tarkemmin ehtoja.
Päivitetty Katujen ja muiden yleisten alueiden työ- ja valtauslupaohjeet ja -ehdot liitteineen on esitetty liitteenä.
Ehdotus Tekninen johtaja ehdottaa, että tekninen lautakunta päättää
- hyväksyä päivitetyt työ- ja valtauslupaohjeet ja ehdot
- valtuuttaa teknistä johtajaa tekemään lupaehtoihin ehtoja selkeyttäviä teknisiä korjauksia revisioiden mahdolliset tarkennukset.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |