RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.05.2025/Pykälä 125
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kaupunginjohtajan kokonaispalkan korotus
Kaupunginhallitus 12.05.2025 § 125
192/01.02.01.00/2025
Valmistelija: kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pauliina Kovanen,
p. 050 539 0841
Kaupunginjohtaja Juha Piiroisen johtajasopimuksen mukainen kehityskeskustelu käytiin 3.3.2025 Piiroisen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pauliina Kovasen välillä. Keskustelussa todettiin asetettujen tavoitteiden toteutuneen. Valtuustokauden alkaessa ennustettu taseen kumulatiivisen ylijäämän lasku on kääntynyt kasvuksi. Talous on pysynyt tasapainossa toimintaympäristössä tapahtuneiden suurten muutosten keskellä. Toimialarakenteita on uudelleenorganisoitu ja tehostettu kaupungin toimintaa vastaamaan muuttuneita olosuhteita.
Kaupunginjohtaja Piiroisen työmäärä ja työn laatu ovat olleet selvästi keskimääräistä paremmalla tasolla. Työsuoritusta arvioitaessa työn tulokset, ammatinhallinta, vuorovaikutus ja kehitys todettiin erinomaisiksi.
Keskustelussa kävi ilmi, että kaupunginjohtajan nykyistä 8.961,06 euron kuukausipalkan (lisäksi 20 euroa/kuukausi arvoinen puhelinetu) tarkistusta on syytä arvioida nyt uudestaan. Vuoden 2017 jälkeen kaupunginjohtajan palkkaa on korjattu vain yleiskorotusten mukaisesti. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 kaupunginjohtajan mediaanipalkka on ollut 10.264 euroa kuukaudessa.
Ehdotus Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ehdottaa, että kaupunginjohtaja Juha Piiroisen kokonaispalkka nostetaan 1.6.2025 alkaen 9400 euroon kuukaudessa.
Päätös Kaupunginjohtaja Juha Piiroinen poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi esteellisenä klo 19:46 (hallintolain mukainen osallisuus- eli asianosaisjäävi, hän on asianosainen).
Ehdotus hyväksyttiin.
Kaupunginjohtaja Juha Piiroinen palasi kokoukseen klo 20:02 asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |