RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 12.05.2025/Asianro 122
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Kuntayhteistyösopimuksen irtisanominen / Kotoutumisen edistäminen
Kaupunginhallitus 12.12.2022 § 259
Valmistelija: hallintojohtaja Maikki Rouvinen, p. 044 744 2933
Suonenjoen kaupungin ja Rautalammin kunnan edustajat neuvottelivat kuntayhteistyöstä 3.10.2022. Tavoitteena oli löytää yhteistyökuvioita kaikkien toimialojen osalta.
Hyvinvointialue aloittaa vuoden 2023 alusta, ja eräiden tehtävien organisointi muuttuu ja toisaalta yhdyspinta- ja horisontaalinen yhteistyö vaatii panostuksia molemmilta puolilta. Kotouttamisen ja työllisyyspalveluiden osalta kuntien vastuut kasvavat. Kilpailu ammattilaisista kovenee, kuntien voi olla vaikea saada jatkossa erityisammattilaisia rekrytoitua.
Yhteistyöpalaverissa sovituista asioista hallintojohtajien valmisteluvastuulle sovittiin ruoka- ja puhtaanapitoon, kotouttamisen edistämiseen ja nuorten työpajatoimintaan liittyen.
Ensimmäinen tapaaminen oli 17.11.2022. Valmistelussa on todettu, että yhteistyötä valmistellaan nuorten työpajatoimintaan, Rautalammin puhtaanapidon ja ruokahuollon esihenkilötehtäviin ja kotouttamisen viranhaltijatyöhön liittyen. Suonenjoen kaupunki esittää yhteistyötä myös ennaltaehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön toteuttamisessa.
Ehdotus Kaupunginjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus päättää valtuuttaa hallintojohtajan ja kaupunginjohtajan valmistelemaan yhteistyötä ja tarvittavat sopimukset Rautalammin kunnan kanssa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Kaupunginhallitus 19.12.2022 § 274
Valmistelija: hallintojohtaja Maikki Rouvinen, p. 044 744 2933
Kunta voi järjestää sille laissa säädetyt tehtävät itse tai se voi sopia järjestämisvastuun siirtämisestä toiselle kunnalle tai kuntayhtymälle. Tehtävien hoidosta järjestämisvastuussa oleva kunta vastaa järjestettävien palvelujen ja muiden toimenpiteiden yhdenvertaisesta saatavuudesta, tarpeen, määrän ja laadun määrittelemisestä, tuottamistavasta, tuottamisen valvonnasta ja viranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä.Kunta vastaa tehtäviensä rahoituksesta, vaikka järjestämisvastuu on siirretty toiselle kunnalle.
Kuntayhteistoiminnalla hoidettaviksi tehtäviksi on neuvoteltu lain kototutumisen edistämisestä mukainen kunnan toiminta, laadukkaan ja riittävän työnohjaus-, esihenkilö- ja tilaajaosaaminen varmistaminen ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden johtamisessa sekä lain ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä ja mielenterveyslain mukaisten kunnan tehtävien hoitaminen.
Järjestämisvastuussa oleva kunta olisi Suonenjoen kaupunki ennaltaehkäisevän päihde- ja mielenterveystoiminnan ja ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden työnohjaus-, esihenkilö- ja tilaajaosaamisen osalta ja Rautalammin kunta lain kototumisen edistämisestä mukaisen toiminnan osalta. Kuntayhteistoiminnasta sovitaan tarkemmin yhteistoimintasopimuksilla. Neuvotteluja kuntayhteistoiminnan sopimusten täsmällisistä sisällöistä käydään edelleen. Luottamsuhenkilöille toimitetaan neuvottelun pohja-aineisto oheismateriaalina ja sopimukset tuodaan kokoukseen.
Ehdotus Kaupunginjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus hyväksyy osaltaan kuntayhteistoiminnan Rautalammin kunnan kanssa lain kototutumisen edistämisestä mukaisessa toiminnassa, laadukkaan ja riittävän työnohjaus-, esihenkilö- ja tilaajaosaaminen varmistamisessa ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden johtamisessa sekä ehkäisevän päihdetyön ja mielenterveystyön järjestämisessä, hyväksyy kokoukseen tuotavat kuntayhteistoimintasopimukset sekä valtuuttaa kaupunginjohtajan ja hallintojohtaja allekirjoittamaan sopimuksen Rautalammin kunnan kanssa ja tekemään tarvittaessa teknisluontoisia muutoksia sopimuksiin.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Kaupunginhallitus 12.05.2025
455/00.04.00/2022
Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen, p. 044 758 1403
Suonenjoen kaupunki ja Rautalammin kunta ovat sopineet 1.1.2023 alkaen toistaiseksi voimassa olevilla sopimuksilla kolmen eri tehtäväkokonaisuuden hoidosta kuntayhteistyössä. Rautalammin kunta on osaltaan irtisanonut jo aikaisemmin molemmat Suonenjoen kaupungin järjestämisvastuulle kuuluneet sopimukset.
Voimassa on enää sopimus, millä Suonenjoen kaupunki ja Rautalammin kunta ovat sopineet lain kotouttamisen edistämisestä mukaisesti kunnan toimialaan kuuluvien kotouttamisen palveluiden järjestämisestä. Toiminnan järjestämisestä on vastannut Rautalammin kunta ja palvelun ostajana on ollut Suonenjoen kaupunki. Nykyinen voimassa oleva sopimus voidaan irtisanoa 3 kuukauden irtisanomisajalla. Sopimuksen hinnoittelu on kuukausipohjainen, missä yhteistoiminnan hinta on ollut 2.000 euroa kuukaudessa.
Suonenjoen kaupungin hallintosäännön mukaisesti kaupunginhallitus vastaa vastuualueelleen kuuluvista palvelutuotannon kilpailuttamisesta ja hankinnoista sekä muista sopimuksista ja oikeustoimista.
Suonenjoen kaupunki on aloittanut valmistelut oman kotouttamisen palvelupolun toteuttamiseksi kaupungin hyvinvointipalveluihin. Näin ollen Rautalammin kunnan aikaisemmin irtisanomien sopimusten vapautunut osaaminen voidaan kohdentaa tarkoituksenmukaisemmin toiminnan parempaan toteuttamiseen ja palvelujen järjestämiseen myös Suonenjoen kaupungin omien kotouttamispalvelujen osalta.
Ehdotus Kaupunginjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus päättää irtisanoa Suonenjoen kaupungin ja Rautalammin kunnan välisen kuntayhteistyösopimuksen koskien lain kotouttamisen edistämisen mukaisten kunnan toimialaan kuuluvien kotouttamisen palveluiden järjestämistä niin, että sopimuksen viimeinen voimassaolopäivä on 30.9.2025.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |