Dynasty tietopalvelu
Suonenjoen kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 44


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 19 Liite 19Liite kulttuuripalveluiden kohdeavustukset 2026
(pdf 121.50 kb)

Kokousasian teksti

 

Kulttuuripalveluiden kohdeavustusten myöntäminen 2026

 

Kaupunginhallitus 16.03.2026 § 44  

47/02.05.01.00/2026  

Valmistelijat: hyvinvoinnin ja vapaa-ajan päällikkö Paula Paavilainen, p. 041 732 3434 ja vapaa-aikakoordinaattori Niina Miilunpohja, p. 0400 393 737

 

Laissa kuntien kulttuuritoiminnasta määritellään, että kunnan kulttuuritoiminnalla voidaan tarkoittaa paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä.

 

Hallintosäännön 23 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää kylätoimikunnille, järjestöille, yhdistyksille ja yhteisöille myönnettävistä avustuksista ja toimintatuista. Kaupunginhallitus on 3.4.2023 § 69 hyväksynyt Suonenjoen kaupungin yhdistysyhteistyön ja avustustoiminnan yleiset periaatteet.

 

Vuoden 2026 talousarviossa kulttuuripalveluiden menokohdalle on varattu 5.000 euron suuruinen avustusmääräraha kulttuuripalveluiden kohdeavustuksiin.

 

 

Kulttuuripalveluiden määrärahoista myönnettävä kohdeavustus voidaan myöntää voittoa tavoittelemattomien kaikille avoimien taide- ja kulttuuritapahtumien järjestämiseksi, kulttuuriperinteen ja kulttuurikasvatuksen toteuttamiseen sekä mahdollisuuksia uusille ideoille, toiminnoille ja tapahtumille paikkakunnalla.

 

Kulttuuriavustusta voidaan myöntää:

 

1. paikkakunnalla tapahtuvaan ryhmämuotoiseen kulttuuritoimintaan, sekä siihen liittyviin koulutuksiin, leireihin ja matkoihin. (ryhmätoiminnan avustus) Säännöllisen ryhmätoiminnan myöntämiseen vaikuttaa toimintaan osallistuvien määrä, toimintakerrat sekä toiminnan kulut.

 

2. paikkakuntaa käsittelevään tai paikkakunnalle kohdistuvaan kulttuuri- ja taidetoimintaan toimintaan sekä paikkakunnalla näkyvän taiteellisen työn kuluihin, kuntalaisille avoimien kulttuuritapahtumien järjestämiseen, uusien tai harvinaisempien toimintamuotojen kokeiluihin sekä muihin uutta toimintaa luoviin projekteihin. (Tapahtuma- ja projektiavustus) Tapahtumaja projektiavustuksen myöntämiseen vaikuttaa osallistuja määrä tai toiminnan tavoittavuus, toiminnan kulut sekä onko kyseessä udenlaisen / harvinaisemman toiminnan toteuttaminen.

 

Kulttuuriavustuksissa hakijana voi olla yhdistys tai muu toimijaryhmä, työryhmä tai yksityinen henkilö.

 

Avustukset olivat haettavissa 31.12.2025 mennessä. Avustuksista on tiedotettu paikallislehdessä ja kaupungin kotisivuilla. Yhteisöjen avustushakemuksia tuli hakuajan loppuun mennessä kolme (3) yhdistyksen  tapahtuma- ja projektiavustus. Hakuajalla tulleiden hakemusten hakijat olivat kaikki hakukelpoisia.

 

 

Avustushakemukset jaetaan kaupunginhallituksen jäsenille oheismateriaalina kaupunginhallituksen Teams-kansion välityksellä.

 

Avustuksen maksatus tapahtuu Suonenjoen kaupungin yhdistysyhteistyön ja avustustoiminnan yleiset periaatteet -ohjeen mukaisesti. Kohdeavustusten maksatushakemuksen tulee sisältää kuitit hakemuksen mukaisista suorituksista, jotka ovat syntyneet avustusvuoden aikana. Jos maksatushakemuksessa ilmoitetut kulut ovat pienemmät kuin avustushakemuksessa ilmoitetut toiminnan suunnitellut kulut, maksettava avustus lasketaan maksatushakemuksessa todennetuista hyväksyttävistä kuluista.

 

Kulttuuri palveluiden kohdeavustusa jää jakamatta 2.040 euroa. Jäljelle jäävän määrärahan kohdentamisesta tehdään tarvittaessa erillinen päätös.

Ehdotus

Kaupunginjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus päättää:

1. myöntää kulttuuripalveluiden avustuksia yhteisöille yhteensä 2.960 euroa liitteen mukaisesti

2. myöntää hallintojohtajalle oikeuden tehdä teknisluonteisia korjauksia avustusten myöntöliitteeseen.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.