RSS-linkki
Kokousasiat:http://www.suonenjoki.info:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://www.suonenjoki.info:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 19.09.2023/Pykälä 62
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varhaiskasvatuksen toiminta- ja vuosisuunnitelmat toimintakaudeksi 2023-2024
Kasvun ja oppimisen lautakunta 19.09.2023 § 62
263/12.00.01.00/2023
Valmistelija: kasvun ja oppimisen johtaja Anne Lahtivirta, p. 044 4806048
Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelmat
Varhaiskasvatuslain 2§:n mukaan varhaiskasvatus on lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatusta, opetusta ja hoitoa, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2019) määritellään, että lapsiryhmän toiminnan suunnittelun lähtökohtana tulee olla paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma. Sen pohjalta laaditaan vuosittainen toimintasuunnitelma.
Suonenjoen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma on hyväksytty koulutuslautakunnassa 20.9.2022/56§. Varhaiskasvatuksen yksiköissä on laadittu toimintasuunnitelma, joka on ytimekäs käytännön varhaiskasvatustoiminnan kuvaus. Siinä esitellään toiminnan yleinen järjestäminen, henkilöstöresurssi, toimintakauden painopistealueet, yhteistyökuviot ja tiedottamisen periaatteet. Yksikkökohtaiset toimintasuunnitelmat kaudelle 2023-2024 ovat liitteenä.
Esiopetuksen vuosisuunnitelmat
Esiopetusta säätelevät perusopetuslaki ja -asetus. Perusopetusasetuksen 9§:n mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia esiopetuksen opetussuunnitelmaan perustuva vuosittainen suunnitelma. Suunnitelmassa tarkennetaan, miten paikallista opetussuunnitelmaa kussakin esiopetuksen yksikössä toteutetaan.
Esityslistan liitteinä ovat Iisveden, Kopolan ja Valkeisenmäen päiväkotien esiopetusyksiköiden vuosisuunnitelmat lukuvuodeksi 2023-2024. Lempyyllä esiopetusryhmä toimii osana koulun alkuopetusryhmää ja sitä koskeva suunnitelma sisältyy Lempyyn koulun vuosisuunnitelmaan.
Suonenjoen kaupungin hallintosäännön 52§:n mukaan kasvun ja oppimisen lautakunta päättää varhaiskasvatuksen, esi-, perus- ja lukio-opetuksen opetussuunnitelmista sekä niihin liittyvistä vuosittaisista suunnitelmista.
Ehdotus Kasvun ja oppimisen johtaja ehdottaa, että lautakunta päättää hyväksyä liitteinä olevat yksikkökohtaiset varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelmat ja esiopetuksen vuosisuunnitelmat lukuvuodeksi 2023-2024.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |