Dynasty tietopalvelu Haku RSS Suonenjoen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.suonenjoki.info:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.08.2024/Pykälä 180

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Yhteistoimintamenettely koskien elinvoima- ja hallintopalveluja

 

Kaupunginhallitus 21.11.2022 § 236 

 

 

Valmistelija: hallintojohtaja Maikki Rouvinen, p. 044 744 2933
 

Suonenjoen kaupungin hallintosäännön § 39 mukaisesti kaupunginhallitus edustaa kuntaa työnantajana ja vastaa kunnan henkilöstöpolitiikasta ja hallintosäännön § 74 mukaan mikäli toimivallasta henkilöstöasioissa ei ole säädetty työ- ja virkasuhteita koskevassa lainsäädännössä, noudatettavissa virka- ja  työehtosopimuksissa eikä määrätty tässä hallintosäännössä, toimivalta on kaupunginhallituksella.

 

Lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja

hyvinvointialueella 4 § mukaisesti työnantajan ja henkilöstön välisessä

yhteistoiminnassa käsitellään ainakin sellaiset asiat, jotka koskevat

henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn

organisoinnissa, kunnan tai hyvinvointialueen palvelurakenteessa,

kuntajaossa tai kuntien tai hyvinvointialueiden tai näiden välisessä

yhteistyössä.

 

Kun työnantaja harkitsee 4 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettua

toimenpidettä, työnantajan on annettava kirjallinen neuvotteluesitys

yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämiseksi viimeistään viisi päivää

ennen neuvottelujen aloittamista. Lain § 5 mukaan, jos asia koskee vain

osaa henkilöstöstä, voidaan asia käsitellä asianomaisten henkilöiden

kanssa tai henkilöstön osan edustajien kanssa. Laajakantoiset tai

henkilöstöä yleisesti koskevat asiat käsitellään 14 §:ssä tarkoitetussa

yhteistoimintaelimessä.

 

Työnantaja neuvottelee asiasta henkilöstön pääluottamusmiesten kanssa. Lain 6 §mukaan ennen yhteistoimintamenettelyn aloittamista työnantajan tulee antaa asianomaisille työntekijöille sekä heidän edustajilleen yhteistoimintamenettelyssä käsiteltävän asian käsittelyn kannalta tarpeelliset tiedot siten, että he voivat riittävästi perehtyä ja valmistautua käsiteltävään asiaan. Yhteistoimintavelvoite on täytetty, kun asiassa on menetelty 5 §:ssä ja 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla (Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa 13§).

 

Lain sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta mukaisesti kaupungin sosiaalipalvelut siirtyvät 1.1.2023 Pohjois-Savon hyvinvointialueen toimivaltaan. Samalla tehtäviä, jotka ovat aikaisemmin olleet osa hyvinvointialueelle siirtyvän henkilöstön tehtäviä, siirtyy jatkavan kaupunkiorganisaation vastuulle ja siirtyy tässä vaiheessa osaksi elinvoima- ja hallintopalveluiden toimialaa. Osa tehtävistä, kuten kotoutumisen edistäminen edellyttää sisältää julkisen vallan käyttöä ja viran perustamista. Kokonaisuudessaan uudelleen sijoitettavia tehtäviä ovat työllisyyspalvelut, kotoutumisen edistäminen, ennaltaehkäisevät päihde- ja mielenterveyspalvelut sekä vanhus- ja vammaisneuvoston toiminta. Samalla laki laajentaa kaupungin hyvinvoinnin edistämisen vastuuta aiempaa laajemmalla hyvivoinnin tilan seuraamisen ja raportoinnin vastuulla ja yhdyspintatyöllä hyvivointityötä tekevän hyvinvointialueen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Toisaalta vuoden 2023 aikana selkeytyy muutoksen vaikutukset ICT- ja hallinnon palveluissa. Lisäksi toimialalla järjestettävänä ovat tähän asti määräaisena kokeiluna tai muulla palvelun tuottamisen mallilla järjestetyt Harrastamisen Suomen mallin (nuorisolain muutos), nuorten työpajatoiminnan järjestämisen sekä viestinnän tehtävät.

 

Osa tehtävistä on yhdyspinnassa toimialalla olevien tehtävien kanssa. Mielekkäiden tehtäväkokonaisuuksien muodostaminen voi onnistua parhaiten järjestelemällä olemassa olevia tehtäväkuvia.
 

Ehdotus Kaupunginjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus päättää käynnistää yhteistoimintalain (449/2007) 4 §:n 1 mom. 1 kohdan mukaiset yhteistoimintaneuvottelut koskien elinvoima- ja hallintopalveluiden toiminnan uudelleen järjestelemistä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kaupunginhallitus 20.02.2023 § 41 

 

 

Valmistelija: hallintojohtaja Maikki Rouvinen, p. 044 744 2933

 

Elinvoiman- ja hallinnon palvelualeella käytävät yhteistoiminnan mukaiset neuvottelut on jaettu käytäväksi kahdessa osassa. Ensimmäisessä osassa on käsitelty hyvinvoinnin ja vapaa-ajan palveluiden henkilöstöä koskevat toimialalle tulleiden uusien vastuiden aiheuttamat muutokset. Näiden palveluiden osalta kaupungille on tullut uusia lakisääteisä vastuita, joiden hoitaminen on järjestettävä. Konserni- ja tukipalveluiden palvelualueen tehtävien osalta tehtävien hoito on järjestetty ja neuvotteluja muutostarpeista ja niiden ratkaisemisesta voidaan käydä myöhemmässä vaiheessa.

 

Työnantaja on neuvotellut henkilöstö edustajien kanssa 20.1.2023 ja 9.2.20223 sekä pitänyt 7.2. ja 8.2. toimialan henkilöstölle info- ja kuulemistilaisuuden. Lisäksi niille henkilöstöryhmille, joiden toimintaan muutoksilla voisi olla vaikutuksia on pidetty erilliset asian esittelyt. Niitä työntekijöitä ja viranhaltijoita, joiden teähtävänkuviin muutoksilla voi olla vaikutusta on kuultu henkilökohtaisesti.

 

Neuvtottelussa on todettu yoimialalle siirtyneet hyvinvoinnin tehtävät:

Laki kotoutumisen edistämisestä

Laki ennaltaehkäisevästä päihdetyöstä ja ennaltaehkäisevä mielenterveystyö

Kunnalle kuuluvat työllisyysasiat

Ikäihmisten hyvinvoinnin ja asumisen kehittäminen

Sekä todettu, että lisäksi tässä vaiheessa käsitellään viestintäresurssien vakiinnuttaminen.

 

Neuvotteluissa käsiteltiin työnantaja esitys uudesta hyvinvointi- ja vapaa-aikapalveluiden organisaatiorakenteesta. Neuvotteluissa todettiin tehtävät, jotka perustataan  ja joihin kohdistuu muutoksia:

  • Perustetaan palvelupäällikön virka
  • Perustetaan palveluohjaajan toimi (ennaltaehkäisevä päihde- ja mielenterveystyö)
  • Perustetaan viestintä- ja tapahtumakoordinaattorin toimi
  • Täyttölupa määräaikaiselle asumisneuvojalle
  • Muutetaan vapaa-aikakoordinaattorin tehtävänkuvaa

 

 

Lisäksi neuvotteluissa käsiteltiin henkilöstön kuulemistilaisuuksissa esille nousseet kysymykset ja näkökulmat, jotka on huomioitu työnantajan laatiman ehdotuksen valmistelussa.

 

Neuvottelussa hyväksyttiin työnantajan esittelemät muutokset hyvinvoinnin- ja vapaa-ajan palvelualueen toimenkuvissa ja organisaatiorakenteessa.

 

Yhteistoimintaneuvottelun pöytäkirja jaetaan kaupunginhallituksen jäsenille oheismateriaalina Teams-kansionvälityksellä.

 

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus päättää:

1. merkitä yhteistoimintaneuvottelujen tuloksen elinvoima- ja hallintopalveluiden henkilöstön osalta nyt käytyjen neuvottelujen osalta tiedoksi saatetuksi ja hyväksyy osaltaan  yhteistoimintamenettelyn tuloksen,

2. sekä toteaa, että elinvoiman- ja hallinnon palvelualueen henkilöstöä  koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat organisaatiorakenteen ja nyt neuvotteluissa käsiteltyjen toimenkuvien osalta loppuunsaatettu.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kaupunginhallitus 04.12.2023 § 271 

 

 

Valmistelija: hallintojohtaja Maikki Rouvinen, p. 044 744 2933

 

Elinvoiman- ja hallinnon palvelualueella käytävät yhteistoiminnan mukaiset neuvottelut on jaettu käytäväksi kahdessa osassa. Tässä toisessa vaiheessa käsiteltiin konserni- ja tukipalveluiden palvelualueen tehtävien hoitoa.

 

Prosessissa on käsitelty ICT-palveluiden ja muun hallinnon tukipalvelun uudelleen järjestelemistä. Henkilöstölle pidettiin infotilaisuuksia huhtikuussa ja henkilöstö tuotti tietoa työtehtäviinsä ja kehittämistarpeisiin liittyen.

 

ICT-palveluiden uudelleenjärjestämiseen vaikuttaa seudun kuntien kesken käytävä keskustelu yhteistyön mahdollisuuksista ICT-asiantuntijapalveluiden tuottamisessa. Muita järjestelyyn vaikuttavia asioita ovat poistuneiden töiden vaikutus sekä tietoturvaan ja dokumentointiin ja suunnitteluun tarvittavan osaamisen ja resurssin organisoiminen. Seudullinen asian valmistelu on vielä kesken ja henkilöstön kanssa on sovittu, että neuvottelut jatkuvat vuoden 2024 puolelle.

 

Muun tukipalvelun osalta henkilöstön tuottaman aineiston koonti käytiin käpi 5.5.2023 henkilöstön kanssa. Aineiston pohjalta täydennettiin tarkastelutarpeita. Prosessin aikana tapahtui henkilöstörakenteessa muutoksia, jotka vaikuttivat valmisteluun. Prosessiin vaikutti keskeisesti myös Kiinteistö Oy Suonenjoen Vuokratalojen henkilöstöratkaisut. Lisäksi valmistelun aikana tuli perustuslakivaliokunnan tulkintaan pohjautuva tarve tarkastella viran perustamisen tarvetta asukasvalintaprosessiin osallistuvien osalta.

 

Muun tukipalvelun osalta keskeisiksi uudelleen järjesteltäviksi asioiksi tunnistettiin arkiston hoitamisen järjestäminen ja asianhallinnan ja tiedonhallinnan lisääntyneet lakisääteiset tehtävät ja kasvanut osaamisvaade. Muita uudelleen järjesteltäviä tehtäviä ovat kaupungin hallintoon jääneet taloushallinnon tehtävät, henkilöstöhallinnon asioiden tukipalveluiden järjestäminen sekä keskusvaalilautakunnan sihteerin tehtävien järjestäminen. Vuokratalojen päädyttyä palkkaamaan itselleen toimitusjohtaja ja irtisanomaan sopimus kaupungin kanssa asuntosihteerin palvelun ostamisesta, työnantajan on järjestettävä uudelleen asuntosihteerin tehtävään kuuluneet kaupungin vastuulla olevat tehtävät.

 

Työnantaja on käynyt lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella mukaisen prosessin osittain koko henkilöstön kanssa. Kun muutostarpeet ovat täsmentyneet, työnantaja on käynyt neuvottelut valmistelussa olleista uudelleenjärjestelyistä niiden työntekijöiden kanssa, joita yhteistoimintamenettelyssä käsiteltävä asia koskee. Työnantaja on käsitellyt prosessin ja suunnittelun esityksen henkilöstön edustajien kanssa YT-ryhmässä 28.11.2023.

 

Neuvottelujen lopputuloksena uudelleen järjestellään konserni- ja tukipalveluiden toimintaa seuraavasti:

-          Asuntotoimiston ja Vuokratalojen toiminnan uudelleen järjestelyn pohjalta lakkautetaan asuntosihteerin virka. Virkan nykyinen hoito päättyisi joka tapauksessa 31.12.2023. Uudelleen järjestellään asuntosihteerin virkaan kuuluneet kaupungin vastuulle jäävät tehtävät niin, että tekniset palvelut vastaavat kaupungin omistamien asuntojen asukasvalinnoista, virkavastuulla tehtävä ARA-rajoitusten alaisten kohteiden asukasvalinta siirretään hallintojohtajalle, hankintoihin liittyvä koordinaatio hajautetaan kunkin toimialan vastattavaksi omalta osaltaan ja varautumisen tehtävät siirretään toimistopäällikön tehtävänkuvaan.

-          Asukasvalinnan prosessin tukitehtävät ovat virkavastuulla tehtäviä. Perustetaan toimistosihteerin virka, johon siirretään asukasvalinnan tukitehtävät. Lakkautetaan toimistosihteerin toimi.

-          Asianhallinnan ja tiedonhallinnan lisääntyneet lakisääteiset tehtävät sekä kaupunginarkiston ja sähköisten arkistojen hoitaminen järjestetään perustamalla tiedonhallinnan asiantuntijan toimi. Samalla lakkautetaan täyttämättä ollut toimistosihteerin toimi.

-          Asiantuntijatarpeen muutokseen vastataan muuttamalla toimistopäällikön tehtävänkuvan asiantuntijapainotus henkilöstö- ja tiedonhallinta-asioista taloudenhoidon sekä turvallisuuden ja varautumisen asiantuntijatehtäviin.

 

Kaupunginhallituksen jäsenille on tarkempi kuvaus valmistelusta oheismateriaalina.

 

Virkoihin ja hallintosääntöön liittyvät päätökset tekee Suonenjoen kaupungin hallintosäännön mukaisesti kaupunginvaltuusto ja toimiin liittyvät muutokset päättää henkilöstöjaos.

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus päättää merkitä yhteistoimintaneuvottelujen tuloksen elinvoima- ja hallintopalveluiden henkilöstön osalta nyt käytyjen neuvottelujen osalta tiedoksi saatetuksi ja hyväksyy osaltaan yhteistoimintamenettelyn tuloksen, 

2. sekä toteaa, että elinvoiman- ja hallinnon palvelualueen henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat nyt neuvotteluissa käsiteltyjen toimenkuvien osalta loppuunsaatettu.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kaupunginhallitus 26.08.2024 § 180  

443/01.04.00/2022  

 

Valmistelija: hallintojohtaja Maikki Rouvinen, p. 044 744 2933

 

Elinvoiman- ja hallinnon palvelualueella käytävät yhteistoiminnan mukaiset neuvottelut on elinvoima- ja hallinon henkilöstön osalta muuten jo päätetty, mutta neuvottelua on jatkettu ICT-henkilöstön osalta.

 

ICT-palveluiden osalta tarkasteltiin ICT-palveluiden kehittämistarpeet sekä seudullisen yhteistyön vaikutukset ICT-palveluiden tuottamiseen ja tehtävänkuviin. Selvitystyössä mukana olleet kunnat (mm. Suonenjoki) saivat selvityksen tehneeltä Tiera Oy:ltä suositukset toiminnan kehittämiseen. Selvityksessä todettiin, että kunnilla kokonaisuudessaan on tarvetta ICT:n kokonaishallintaan ja kehittämiseen liittyvälle asiantuntijatasoiselle osaamiselle.

 

Kehittämistarpeista tarkasteltiin tietohallinnon johtamista, ICT-palveluiden järjestämismallia, käyttö- ja käyttäjäpalveluita, tietojärjestelmien hankintaa ja elinkaaren hoitamista, tietosuojan ja tietoturvan järjestämistä sekä varautumista ja jatkuvuuden hallintaa. Prosessissa tunnistettiin tarve ICT:n kehittäjätoimijalle, suunnittelu- ja dokumentointi -osaamiselle sekä laadulliselle parantamiselle. Osaamisen nostamista ja resurssia tarvitaan riskien hallinnan, palveluiden ohjauksen ja kokonaisuuden hallinnassa.

 

Tämän osalta todettiin, että tarpeeseen voidaan vastata nostamalla oman henkilöstön osaamistasoa ja tekemällä tarvittavat tehtävänkuvien muutokset. Henkilöstön osaamista ja tehtäviä muutetaan niin, että työaikaa saadaan siirrettyä enemmän riskien hallintaan ja tietoturvatyöhön sekä palveluiden ja ratkaisujen sekä dokumentaation kehittämiseen.

Seudullisen yhteistyön osalta päädyttiin siihen, että Suonenjoki pystyy vastaamaan asiantuntijatason osaamisen nostamiseen omana työnään ja Suonenjoki ei tarjoa henkilöstöyhteistyötä asiantuntijapalveluissa muille kunnille. 

 

Työnantaja on käynyt lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella mukaisen prosessin ICT-henkilöstön kanssa. Työnantaja on neuvotellut palveluiden järjestämisen kokonaisuudesta ICT-henkilöstön kanssa yhteispalavereissa, jokaisen työntekijän kanssa kahden kesken ja henkilöstö osallistui seudullisen selvityksen tekemiseen. Työnantaja on kuullut henkilöstöä suunnittelemistaan muutoksista ja käynyt tehtävänkuvamuutokset ja uudet tehtävänkuvat läpi työntekijöiden kanssa.

 

Neuvottelujen lopputuloksena uudelleen järjestellään ICT-palveluiden toimintaa seuraavasti:

- Työnantaja perustaa ICT-erityisasiantuntija tehtävän ja siirtää ja kouluttaa tähän ICT-asiantuntijan.

- Täyttämättä jäävään ICT-asiantuntijan tehtävään siirretään ICT-tuen työntekijä.

- ICT-tuki tehtävä lakkautetaan.

 

 

Henkilöstösuunnitelmaan ja tehtävänkuviin sekä palkkaukseen liittyvät päätökset tekee Suonenjoen kaupungin hallintosäännön mukaisesti henkilöstöjaos.

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus päättää merkitä yhteistoimintaneuvottelujen tuloksen ICT-palveluiden henkilöstön osalta tiedoksi saatetuksi ja hyväksyy osaltaan yhteistoimintamenettelyn tuloksen,

2. sekä toteaa, että elinvoiman- ja hallinnon palvelualueen henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat nyt loppuunsaatettu.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti:

1. merkitä yhteistoimintaneuvottelujen tuloksen ICT-palveluiden henkilöstön osalta tiedoksi saatetuksi ja hyväksyi osaltaan yhteistoimintamenettelyn tuloksen,

2. sekä totesi, että elinvoiman- ja hallinnon palvelualueen henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat nyt loppuunsaatettu.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa