RSS-linkki
Kokousasiat:http://www.suonenjoki.info:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Esityslista 22.09.2026/Asianro 60
Perusopetuksen koulujen vuosisuunnitelmat lukuvuodeksi 2026-2027
Kasvun ja oppimisen lautakunta 22.09.2026
266/12.00.01.00/2026
Valmistelija: kasvun ja oppimisen johtaja Anne Lahtivirta, p. 044 4806048
Perusopetuslain 15 §:n 4 momentin mukaan opetuksen järjestäjän tulee
laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma
opetusjärjestelyistä ja työajoista.
Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan lukuvuosittain laadittavassa
opetussuunnitelmaan perustuvassa suunnitelmassa määrätään opetuksen
yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä
järjestettävästä muusta toiminnasta, koulun ulkopuolella annettavasta
opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä
asioista.
Suonenjoen kaupungin hallintosäännön 24 §:n mukaan kasvun ja oppimisen
lautakunta päättää toimialansa toimintaa ohjaavien suunnitelmien
hyväksymisestä.
Perusopetuksen koulujen vuosisuunnitelmat lukuvuodeksi 2026-2027 ovat liitteenä.
Ehdotus
Kasvun ja oppimisen johtaja ehdottaa, että lautakunta päättää hyväksyä
liitteenä olevat perusopetuksen vuosisuunnitelmat lukuvuodeksi 2026–2027.
Päätös